8.3.2007
Suomen Palomiesliitto SPAL ry:n puheenjohtaja Kim Nikula vaatii, että
palomiesten eläkeikäkysymys on vihdoin ratkaistava. Nikula painottaa, että asia
on kirjattava tulevaan hallitusohjelmaan. Hän pitää tärkeänä, että poliittiset
päättäjät sitoutuvat käsittelemään asian tulevalla hallituskaudella.
- Eläkeikä on ollut pöydällä liki 20 vuotta. Nyt on korkea aika päästä tästä
häpeäpilkusta eroon, Nikula toteaa.
Eläkeikäkysymykseen esitetään kerta toisensa jälkeen ratkaisuksi
ikääntyneiden palomiesten sijoittamista toisiin, kevyempiin tehtäviin. Tämä on
kuitenkin liki mahdotonta, koska pelastusyksikön minimivahvuutta (1+3) ei aina
saavuteta muutenkaan.
- Palomiehet joutuvat iästä ja kunnosta riippumatta tekemään myös kaikkein
vaativimpia tehtäviä, koska miehiä ei yksinkertaisesti ole, Nikula
sanoo.
Palomiesten korkea eläkeikä, 63 - 68 vuotta, vaarantaa sekä kansalaisten
että palomiesten itsensä turvallisuuden. Tähän on puuttunut toistuvasti myös
sisäministeri Kari Rajamäki.
Nikulan mukaan pian ollaan tilanteessa, jossa joudutaan pohtimaan,
minkälaisia tehtäviä palomiehet lopulta kykenevät tekemään. Hän ei tarkoita
ainoastaan savusukellustehtäviä, sillä palomiehen työhön kuuluu myös muita
fyysisesti erittäin raskaita tehtäviä mm. korkeilla paikoilla ja raskailla
työkaluilla.
- On kohtuuton vaatimus, että palomiehet joutuvat tekemään työtä oman
henkensä uhalla, koska lainsäätäjät eivät kykene asiaa hoitamaan, Nikula
toteaa.
Nikulan mielestä ensisijainen ratkaisu asiaan on eläkeiän laskeminen. Tällä
ratkaisulla korjataan myös poikkeustilojen resurssiongelmat. Jos ongelmaa ei
pystytä ratkaisemaan sitä kautta, pitää lainsäätäjän muuttaa pelastuslakia
sellaiseksi, että pelastuslaitokset pystyvät täyttämään heille asetetut
velvoitteet.
Lisätiedot: Puheenjohtaja Kim Nikula, p. 040 716 1805 tai
kim.nikula@palomiesliitto.fi
Suomen Palomiesliitto SPAL ry edustaa 3 000 pelastuslaitoksissa ja
hätäkeskuksissa työskentelevää henkilöä.
Sivua muokattu: 9.5.2008
seuraavaedellinen