30.8.2006
Pääkirjoitus/Helsingin Sanomat 28.8.2006
Venäjän metsäpalot ovat tänä kesänä työntäneet savua Suomen puolelle poikkeuksellisen paljon. Savun mukana kulkeutuvat pienhiukkaset aiheuttavat terveyshaittoja. Huonokuntoisille ja sairaille ihmisille hiukkaset voivat olla jopa hengenvaarallisia. Tilastollisesti puhutaan kymmenistä kuolemantapauksista, joissa pienhiukkaset ovat olleet välillisinä aiheuttajina.
Venäjän savujen varjoon on jäänyt paljon vakavampi ilmiö. Suomessa saattaa tänä vuonna kuolla tulipaloissa enemmän ihmisiä kuin aikoihin. Kun koko viime vuonna kuolleita oli 81, tänä vuonna tulipaloissa on elokuun puoliväliin mennessä menehtynyt jo 75 ihmistä.
Palokuolemien musta vuosi oli 2004, jolloin tulipaloissa kuoli 115 ihmistä. Yhtä synkkä vuosi oli viimeksi 25 vuotta sitten. Suomen Palontorjuntaliitto ja sittemmin Pelastusalan keskusjärjestö ovat yrittäneet valistaa ihmisiä varovaisuuteen tulen käsittelyssä, mutta ilmeisen huonolla menestyksellä.
Eniten ihmisiä kuolee omakotitalopaloissa. Kuolleet ovat useimmiten keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä. Yhteistä heille on tupakka, viina ja sohva tai sänky. Valistuksen ongelma onkin, ettei se tavoita kaikkien riskialttiimpia ihmisiä, joita ovat myös vanhukset. Palokuolemien torjuntaan tarvitaan normaalin kynttilävalistuksen ohella tekniikan apua.
Palovaroittimet ovat osoittaneet tehonsa. Ne ovat pelastaneet satoja ihmishenkiä. Palovaroittimet eivät kuitenkaan aina toimi, kun niihin unohdetaan vaihtaa paristot tai niiden vaihtaminen on vaikeaa iän tai muun syyn vuoksi. Parasta olisi, että palovaroittimet toimisivat verkkovirralla ja niiden paikat olisi katsottu jo rakennusvaiheessa.
Automaattiset palosammuttimet ovat yrityksissä ja julkisissa tiloissa
tuttuja. Miksi niitä ei voisi asentaa myös asuinhuoneisiin?
Huoneistokohtainen automaattinen sammutusjärjestelmä saattaa tuntua kalliilta
ja utopistiselta ratkaisulta. Niistä on kuitenkin hyviä kokemuksia Kanadassa,
jossa jo kymmeniä vuosia sitten asuntojen vesijohdot otettiin myös
sammutuskäyttöön. Palokuolemat on saatu lähes kokonaan loppumaan. Palokuntien
työt ovat myös vähentyneet, kun alkusammutus toimii.
Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto on alkanut kampanjoida sprinklereiden puolesta. Liitossa valmistellaan asuntosprinklerisääntöjä. Urakoitsijoille ja rakentajille suunnatut asennus- ja huolto-ohjeet pyritään saamaan valmiiksi syksyn aikana.
Kuolonpalojen ohella myös yritys- ja muita kiinteistöjä on palanut ennätysmäärä. Vakuutusyhtiöiden Keskusliitolla on siihen mielenkiintoinen selitys. Liiton mukaan yritysten säästötoimet, kovat tuotantotavoitteet ja työntekijöiden ulkoistamiset lisäävät tulipaloriskejä.
Riskit myös näkyvät lisääntyneinä suurpaloina, joiden vahingot nousevat suuriin summiin. Heinäkuun loppuun mennessä vakuutusyhtiöt ovat maksaneet korvauksia 130:stä suurpalosta noin 90 miljoonaa euroa. Liiton epäily riskienhallinnan tinkimisestä toivottavasti antaa ajattelemisen aihetta yrityksille. On tyhmää säästää turvallisuudessa, sillä vahingot ovat paljon suuremmat kuin säästöt.
Suomi haluaa olla Euroopan viiden turvallisimman maan joukossa. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että tulipaloissa ei saisi vuosittain kuolla kuin enintään 30 ihmistä. Tavoite on kova, mutta ei mahdoton. Sen saavuttamiseksi tarvitaan edelleen valistusta, mutta myös tekniikkaa on pystyttävä käyttämään nykyistä tehokkaammin hyväksi.
Sivua muokattu: 8.5.2008
seuraavaedellinen