Tulipalo alkaa useimmiten kodin sisusteista.
Kodin tekstiilit syttyvät ja palavat, jos tulipalo syttyy huolimattoman tulenkäytön seurauksena.
Sisusteet palavat ja savuavat hengenvaarallisesti niin puutalossa kuin kivitalossakin.
Jos syttynyttä sisustusmateriaalin paloa ei saada sammutetuksi palon alkuvaiheessa, voi palo levitä seiniin, kattoon ja rakenteisiin.
Kodeissa kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota sisustustekstiilin
syttymisen estämiseen.
Estä sisusteiden syttyminen
Palamattomia tekstiilejä ei olekaan. Kaikki tekstiilit eivät kuitenkaan pala samalla tavalla. Niiden syttymisherkkyydessä, palamisnopeuksissa ja savun muodostumisessa on eroja. Sisustemateriaalit voivat olla palamattomia, vaikeasti syttyviä, tavanomaisesti syttyviä tai herkästi syttyviä.
Ohut puuvillakangas, esimerkiksi yöpaita tai kesämekko, syttyy helposti ja palaa nopeasti. Tiivis ja paksu puuvillakangas, esimerkiksi farkkukangas, syttyy vaikeammin. Tekstiilien syttymisherkkyyteen ja palamisnopeuteen vaikuttavat materiaalin ja kuidun lisäksi kankaan paksuus ja tiiviys. Huomaa, että luonnonkuidut eivät ole tekokuituja paloturvallisempia.
Vaikeammin syttyvät:
Herkästi syttyvät:
Älä hanki kotiin herkästi syttyviä sisustusmateriaaleja.
Herkästi syttyvä materiaali on riskitekijä myös kesämökillä, veneessä, asuntovaunussa ja teltassa.
Erityisryhmien sisustevalintoihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota ja materiaalien tulisi olla vaikeahkosti syttyviä.
Erityisryhmiin kuuluvat:
Estä verhojen syttyminen
Verhot voivat syttyä esimerkiksi kynttilän liekistä tai liian lähellä olevasta lämmittimestä. Pystyn asennon ja usein ilmavan rakenteen vuoksi palo saattaa levitä verhoissa hyvin nopeasti. Kevyt, ilmava kangas syttyy herkästi ja palaa nopeasti. Raskas ja tiivis kangas syttyy ja palaa hitaammin.
Älä tupakoi vuoteessa
Vuodepalojen yleisin syttymissyy on tupakointi vuoteessa. Savuke sytyttää kytevän palon, joka etenee hitaasti. Palokuoleman syynä on lähes aina savukaasumyrkytys, joka aiheutuu vuodevaatteissa kytevästä palosta.
Savukkeen sytyttämiä tulipaloja voidaan ehkäistä oikeilla materiaalivalinnoilla, sillä kytevä savuke sytyttää vain tiettyjä materiaaleja ja niistäkin useita vain suotuisissa olosuhteissa.
Turvallisin vuode on sellainen, jossa kaikki vuoteen osat ovat vaikeasti syttyviä. Patja, sijauspatja ja peitteet vaikuttavat eniten vuoteen paloturvallisuuteen.
Palosuojattuja vaikeasti syttyviä lakanoita valmistetaan palosuojatusta puuvillasta ja palosuojatusta polyesteristä.
Patjoille on asetettu paloturvallisuusvaatimus ja myynnissä olevat patjat eivät saa syttyä kytevästä tupakasta. Asetus patjojen paloturvallisuusvaatimuksista (57/1991)
Sohva tai nojatuoli syttyy usein tupakasta
Sohvan ja nojatuolin yleisin syttymissyy on palava savuke. Savuke voi aiheuttaa kytevän palon, joka edetessään täytteeseen voi kehittää runsaasti palamiskykyisiä kaasuja, jotka leimahtavat liekkeihin. Sohvan ja nojatuolin paloturvallisuuteen vaikuttavat sekä päällinen että täytemateriaalit. Pintakankaan oikealla valinnalla voidaan estää huonekalun syttyminen, varsinkin jos palo alkaa tulitikun liekistä tai savukkeesta.
Pehmustetuille istuinhuonekaluille on asetettu paloturvallisuusvaatimus ja myynnissä olevat pehmustetut istuinhuonekalut eivät saa syttyä kytevästä savukkeesta. Asetus pehmustettujen istuinhuonekalujen paloturvallisuusvaatimuksista(743/1990)
Pehmustettujen istuinhuonekalujen paloturvallisuudesta ei tarvitse olla merkintää pakkauksessa. Jos huonekalussa on tuoteseloste, löydät siitä hoito-ohjeiden lisäksi tietoa materiaaleista ja valmistusmenetelmistä.
Matot
Matot ovat harvoin syynä huonepalojen syttymiseen. Jos matto syttyy, on palon leviäminen yleensä hidasta. Toisaalta palo voi maton välityksellä levitä laajalle alueelle.
Sivua muokattu: 9.2.2012