Kuluvan vuoden palokuolematilastoa julkaisee Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Palokuolematilasto laaditaan mediaseurannan perusteella ja sitä päivitetään kuukausittain.
Tulipaloja syttyy rakennuksissa vuosittain 6 000 – 7 000. Yli 95 % kuolemaan johtavista tulipaloista syttyy asuinympäristössä. Tulipaloissa kuolleiden määrä on tilastojen mukaan keskimäärin 87 henkilöä vuodessa. Vuosina 1997-2007 Suomessa on kuollut tulipaloissa vuosittain 75-126 ihmistä.
Vuonna 2007 palokuolemia sattui 91. Näistä oli tapaturmaisia 76, itsemurhia 9, henkirikoksia 3 ja epäselviä 3. Palokuolleista oli miehiä 76 % ja naisia 24 %. Päihtyneitä oli kaikista palokuolleista 62 %. Vuosien 1997 - 2007 palokuolemaluvut ovat Tilastokeskuksen kuolemansyytilastoista.
Vuonna 2008 sattui 103 palokuolemaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurannan mukaan.

Kuolemaan johtavien tulipalojen yleisimmät syttymissyyt ovat:
Runsaalla alkoholin käytöllä arvioidaan olevan vaikutusta
palon syttymiseen tai palon seurauksiin.
Tupakointi ja siihen liittyvä huolimaton tulenkäsittely on kuolemaan johtaneiden tulipalojen yleisin syttymissyy (30 %). Suurimmassa osassa tapauksista on kyse tupakoinnista vuoteessa tai sohvalla.
Palokuolemien määrä Suomessa on suhteessa muiden Länsi-Euroopan maiden
palokuolemiin huomattavan suuri. Suomessa kuolee tulipaloissa enemmän ihmisiä
kuin muissa pohjoismaissa. Suurten ikäluokkien ikääntyessä palokuolemien määrän
on ennustettu Suomessa edelleen kasvavan.

Selviytyäkseen tulipalosta asukkaan on itse poistuttava palavasta asunnosta tai hänet on pelastettava.
Asukkaan on ymmärrettävä, että tulipalo kehittyy hengenvaaralliseksi muutamassa minuutissa, ja että hänen on itse pystyttävä poistumaan nopeasti palavasta asunnosta. Pelastautuminen edellyttää palon nopeaa havaitsemista ja nopeaa poistumista. Palovaroitin tunnistaa savun herkästi ja varoittaa tulipalosta kovalla hälytysäänellä. Ääni herättää nukkuvankin ihmisen.
Ihmisen oma toiminta ratkaisee. Jos asukas ei itse kykene poistumaan
asunnosta, ovat selviytymismahdollisuudet pienet.
Miksi asukasta ei ehditä pelastaa ajoissa?
Tulipalo kehittyy nopeasti hengenvaaralliseksi. Jos asukas ei poistu asunnosta, on auttajilla parhaimmillaankin aikaa vain 2 – 3 minuuttia asukkaan pelastamiseen. Palokunta ei myöskään ehdi pelastamaan ajoissa, jos yksin asunnossa oleva asukas ei kykene itse poistumaan. Palokunta saapuu palopaikalle parhaimmillaan kuuden minuutin kuluessa siitä, kun palosta on tehty hätäilmoitus.
Mikä estää poistumisen palavasta asunnosta?
Ulospääsy palavasta asunnosta tai rakennuksesta voi estyä monesta eri syystä :
Miksi asukas ei poistu palavasta asunnosta?
Pääsääntöisesti asukas ei pysty poistumaan palavasta asunnosta sen vuoksi, että hänellä on toimintakyvyn puutteita tai rajoitteita. Puutteet voivat liittyä liikuntakykyyn, havaintokykyyn tai ymmärryskykyyn.
Tulipaloon joutumisen ja palokuoleman riskiryhmiin kuuluvat esimerkiksi
köyhyyden, yksinäisyyden, työttömyyden, eriarvoisuuden, sairauden tai
päihteiden käytön vuoksi syrjäytyneet.
Asukas ei pysty poistumaan asunnosta ulos, jos hän
Palokuolemien suurta määrää ei voi hyväksyä. Palokuolemat ovat turhia ja ne eivät satu vahingossa. Jokaisella ihmisellä on oltava oikeus paloturvalliseen asuntoon.
Palokuolemia voidaan vähentää parantamalla asumisen paloturvallisuutta. Tämä tapahtuu viranomaisten ja yhteisöjen yhteistyöllä sekä ihmisten omatoimisuutta lisäämällä.
Palokuolemia voidaan vähentää parantamalla asumisen
paloturvallisuutta. Turvallisuus on yhteistyötä ja tähän yhteistyöhön
tarvitaan sekä pelastusviranomaisia, muita viranomaisia ja yhteisöjä sekä
jokaista ihmistä.
Pelastuslakiin on kirjattu useita sekä pelastusviranomaisia että kansalaisia
velvoittavia määräyksiä, joilla edistetään hyvää turvallisuuskulttuuria sekä
vähennetään tulipaloja ja muita onnettomuuksia.
Ihminen itse vaikuttaa omaan ja läheistensä turvallisuuteen. Omalla toiminnallaan ihminen luo turvallisuutta tai riskeeraa sen.
Tulipaloja voidaan ehkäistä tehokkaasti puuttumalla tulipaloja aiheuttaviin
syihin kuten tupakointiin huolimattoman tulenkäsittelyn yhteydessä. Alkoholin
merkitys vaaratekijänä on erityisen suuri tulenkäsittelyn ja tupakoinnin
yhteydessä. Alkoholi heikentää arviointi- ja havaintokykyä, hidastaa
reagointinopeutta ja alentaa tarkkaavaisuutta. Palokuolemien riskiryhmä on
runsaasti alkoholia käyttävät keski-ikäiset miehet.
Tulenkäsittelytaidot auttavat jokaista ennaltaehkäisemään tulipalojen
syttymistä. Tulenkäsittelyyn liittyvät perusasiat tulisi jokaisen ihmisen
tietää ja ymmärtää sekä osata toimia niiden mukaisesti.
Jokamiehen paloturvallisuustiedot ja paloturvallisuustaidot
Mistä opin jokamiehen
tulenkäsittelytaidot?
Paloturvallisuuteen liittyviä perustietoja
ja -taitoja opetetaan koulussa perusopetuksen yhteydessä. Koulussa saatuja
tietoja ja taitoja täydennetään ja harjoitellaan aikuisiässä työelämän
erilaisissa turvallisuuskoulutuksissa. Pelastuslaitosten tehtävänä on myös
antaa pelastustoimen valistusta ja neuvontaa.
Asumisen turvallisuuden toimenpideohjelma hyväksyttiin sisäisen turvallisuuden ministeriryhmässä 15.12.2006 ja ohjelman toimeenpanosuunnitelma sisäisen turvallisuuden seurantaryhmässä 26.2.2007. Asumisen paloturvallisuusohjelman toteuttamiseen osallistuvat sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä ympäristöministeriö.
Asumisen paloturvallisuuden kehittämistyöryhmän
asettaminen
(vastuuministeriö sisäasiainministeriö)
Paloturvallisuusvaatimusten säätäminen savukkeille eli itsestään sammuvat savukkeet (vastuuministeriöt sosiaali- ja terveysministeriö ja sisäasiainministeriö)
Sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet pakollisiksi uusissa
rakennuksissa. (vastuuministeriö ympäristöministeriö)
Riskiryhmiin kuuluvien asumisen paloturvallisuuden
parantaminen
(vastuuministeriöt sosiaali- ja terveysministeriö ja
sisäasiainministeriö)
Pelastuslaitosten onnettomuuksien ehkäisytyön
tehostaminen
(vastuuministeriö sisäasiainministeriö)
Sivua muokattu: 27.1.2009