Syitä, miksi palontutkintaa kannattaa kehittää ja miksi se on tärkeää eri viranomaisten ja erityisesti pelastusviranomaisten kannalta, on esitetty useissa selvityksissä. Tärkeimmät perustelut liittyvät siihen, mitä on se tieto, jota palontutkinnan avulla on mahdollista saada.
- Tehokkaan palonehkäisytyön perusedellytys on järjestelmällinen palontutkintatyö: Ennaltaehkäisyn keinojen valitsemiseksi tarvitaan tietoa tapahtuneista tulipaloista, niiden syistä ja syttymiseen ja palon kehittymiseen vaikuttaneista asioista. Tietoja siitä, mitkä palot tai palojen seuraukset ovat ennaltaehkäistävissä ja miten paljon ehkäisyyn kannattaa panostaa tarvitaan, jotta voidaan määrittää mitä pitää tehdä ja miten. Näitä tietoja tarvitaan kaikista paloista, ei vain suuria vahinkoja aiheuttaneista.
- Palovaarallisten tai palovaarallisempien tuotteiden, laitteiden, käyttötapojen ja toimintojen havaitseminen: Vaarallisten tuotteiden ja laitteiden poistaminen markkinoilta ja käytöstä, tuotteiden ja laitteiden muuttaminen vähemmän vaarallisiksi sekä käyttötapojen ja toimintojen muuttaminen turvallisemmiksi ovat välttämättömiä toimenpiteitä paloturvallisuuden edistämisessä.
- Tilastojen laadun ja hyödynnettävyyden parantaminen: Tilastoissa on tällä hetkellä suuri osuus paloja, joiden syttymissyy tai aiheuttaja on tuntematon tai joista näitä tietoja ei ole kirjattu. Miten tällaisia tuntemattomista syistä aiheutuneita tulipaloja voi ennaltaehkäistä?
- Tuhopolttojen torjunta: Tehokkaampaa palonsyyntutkintaa on usein esitetty yhdeksi keinoksi tuhopolttojen torjunnassa(8). Tieto siitä, että palot tutkitaan, ehkäisee paloja samalla kun tekijöiden kiinnijäämisriski kasvaa. Saamalla tarkempaa tietoa siitä, millaisissa kohteissa tuhopolttoja tehdään, minkä tyyppisiä ne ovat ja millaisia vahinkoja ne aiheuttavat, ovat ehkäisemisessä käytettävät keinot paremmin määritettävissä.
- Palokuolemien vähentäminen: Palokuolemien vähentämiseksi tarvitaan uusia ja oikein kohdistettuja keinoja. Selvittämällä palokuolemien syyt ja muut vaikuttaneet tekijät saadaan määritettyä, mitä keinoja paloturvallisuudesta vastaavilla viranomaisilla on ennaltaehkäistä palokuolemia.
- Pelastusviranomaisten ammattitaidon kehittäminen: Pelastusviranomaisilla on palontutkinnalla saatavien tietojen ja kokemusten kautta yhä parempi mahdollisuus kehittää palonehkäisytyötä sekä sammutus- ja pelastustoimintaa.
- Valistuksen helpottaminen: Valistuksen ja neuvonnan keinojen valitsemiseksi tarvitaan tietoa tapahtuneista paloista. Tietoja tarvitaan, jotta voidaan määrittää mihin ryhmiin valistusta ja neuvontaa tarvitsee ja kannattaa kohdentaa ja miten.
- Rakenteelliseen ja muun paloturvallisuuden kehittäminen: Rakennuslupakäsittelyssä sekä rakentamismääräyksien ja muun lainsäädännön kehittämisessä tarvitaan luotettavaa tietoa eri rakenteiden, laitteiden yms. merkityksestä paloturvallisuudessa sekä eri säännösten vaikutuksista paloturvallisuuden toteutumisessa.
- Turvallisuussuunnitelmien tekeminen: Yritysten ja laitosten riskien tunnistaminen mahdollistaa yksittäisen kohteen tai toiminnon paloturvallisuuden arvioimisen ja tarvittavien tehostamistoimien määrittämisen ja perustelemisen.
- Palotarkastusten tehostaminen: Palotarkastusten tehokkaammassa kohdentamisessa tarvitaan tietoa kohteiden riskeistä. Myös tarkastusten sisällössä painotettavien asioiden määrittäminen riippuu siitä, mitä riskitoimintoja, -laitteita jne. kohteessa on.
- Pelastustoimen riskianalyysien tekemisessä tarvittavien tilastotietojen saaminen.
Sisältö
2. PALONTUTKINTAA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ
2.1 Eri viranomaisten tutkintavelvollisuudet ja -oikeudet
Palonsyyntutkintaa koskevien säännösten tarkentamista on esitetty useissa eri yhteyksissä. Erityisesti on haluttu saada kaikki tulipalot tutkintavelvoitteen piiriin esimerkiksi niin, että joko poliisi tai pelastusviranomaiset tutkisivat kaikki palot. Tällaisesta tutkintavelvollisuudesta ei kuitenkaan ole säädetty, johtuen epäilyistä viranomaisresurssien riittävyydestä ja kaikki palot kattavan tutkinnan tarkoituksenmukaisuudesta. Tutkintavelvollisuuden sijasta on säädetty palojen syiden selvittämisestä ja arvioimisesta. Palojen ennaltaehkäisyn kannalta tutkinnan, selvityksen ja arvion erot ovat kuitenkin usein vain siinä, kenen velvollisuus ne on ollut tehdä.
Poliisin palonsyyn tutkinta
Poliisin velvollisuus palonsyyntutkintaan perustuu aina nimenomaiseen säädökseen (esitutkintalaki, poliisilaki, laki kuolemansyyn selvittämisestä, tapaturmavakuutuslaki, räjähdeasetus). Tutkinnan tarkoituksena on selvittää tulipalojen syyt ja aiheuttajat ja, rikoksen ollessa kyseessä, saada aiheuttajat edesvastuuseen ja pyrkiä ehkäisemään vastaavanlaisia rikoksia.
Vaikka hätäkeskus tekeekin jokaisesta tulipalosta ilmoituksen poliisille, ei poliisi tutki kaikkia paloja. Poliisin tehtäväksi on säädetty tutkia palot, joissa epäillään rikosta, sekä palokuolemat, vakavat työtapaturmat ja vakavat räjähdeonnettomuudet. Muita paloja poliisi tutkii vain harvoin. Samoin silloin, kun kyseessä on rikosepäilyn johdosta tehtävä esitutkinta, tutkinta yleensä lopetetaan, kun rikosepäily on poissuljettu. Rikosepäilyn poissulkeminen ei edellytä aina lopullisen syyn selvittämistä.
Tutkinnassa poliisi selvittää palon syyn ja paloon johtaneen tapahtumaketjun. Poliisin tutkinta ei yleensä kata pelastustoiminnan tai palon kehittymiseen vaikuttaneiden tekijöiden perusteellisempaa arviointia ja etenkään näiden asioiden analysointi - mitä tapahtuneesta voidaan oppia -tyyliin - ei sisälly tutkintaan.
Muut viranomaiset
Velvollisuus palon syyn selvittämiseen on useissa säädöksissä säädetty tietyn hallinnonalan viranomaisille kuten Turvatekniikan keskukselle tai työsuojeluviranomaisille. Myös pelastusviranomaisille on säädetty palonsyyntutkintaan liittyvä velvoite: velvoite esittää arvio tulipalon syttymissyystä. Selvityksen laatijoina eri tapauksissa voivat säädöksiin perustuvin oikeuksin olla myös Onnettomuustutkintakeskus, sisäministeriö tai vakuutusyhtiöt.
Turvatekniikan keskuksen toimialaan liittyvään lainsäädäntöön sisältyy eri tahoille kohdistettuja velvoitteita tehdä vakavasta onnettomuudesta ilmoitus TUKESille, jolle on säädetty näiden onnettomuuksien selvittämisvelvollisuus silloin, kun se on tarpeellista syyn selvittämiseksi tai ennaltaehkäisyn kannalta. Tulipaloja koskien tärkeimpiä näistä säädöksistä ovat sähköturvallisuusasetus ja räjähdeasetus. Sähköpaloissa ilmoitusvelvollisuus on poliisilla, pelastusviranomaisilla, työsuojeluviranomaisilla ja verkonhaltijalla, räjähdeonnettomuuksissa räjähteen haltijalla.
TUKES tekee oman selvityksensä paloista, joissa on suuret omaisuus- tai henkilövahingot. Selvityksen tekemiseksi tarvittavat TUKESin toimivaltuudet on säädetty sähköturvallisuuslaissa ja laissa räjähdysvaarallisista aineista. Toimivaltuuksista tärkeimmät ovat oikeus selvityksessä tarvittavien tietojen saamiseen, oikeus päästä kohteeseen ja oikeus saada poliisilta virka-apua.
Eri tahojen tutkinta-, selvitys- ja arviontekovelvollisuudet ja -oikeudet eivät ole toisensa poissulkevia. Samaan paloon voi kohdistua useammankin tahon kiinnostus, siksi eri tahojen yhteistyö on tärkeää ja käytännössä useimmiten myös välttämätöntä, jotta vältetään tarpeetonta päällekkäistä työtä.
Pelastusviranomaisilla samoin kuin muillakin viranomaisilla on oikeus tehdä oma selvityksensä riippumatta siitä tutkiiko poliisi palon. Tällöin selvitystyöllä ei kuitenkaan saa vaarantaa poliisin tutkinnan edellytyksiä. Tarvittava yhteistyö toteutetaan poliisin tutkinnan ehdoilla, ja pelastus- ja muut viranomaiset avustavat poliisia tutkinnassa.
2.2 Pelastusviranomaisen tekemä arvio tai selvitys palon syystä
Pelastusviranomaisten yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on tulipalojen ehkäisy. Pelastustoimiasetuksessa ennaltaehkäisyn on määritetty kattavan myös tulipalojen määrän ja syiden kehittymisen seurannan, johtopäätösten tekemisen ja tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymisen (13 §). Seuranta on luonnollisesti mahdollista vain, jos on käytettävissä tietoa palojen syistä, mikä taas edellyttää, että syyt on pyritty selvittämään.
Pelastustoimilaissa kunnan pelastusviranomaiselle on säädetty velvoite esittää arvio palon syttymissyystä (86 § 1 mom.). Aiemmin nimenomaista velvoitetta ei ollut, vaikkakin onnettomuustilastointia varten arvion esittämistä on edellytetty.
Pelastusviranomaiselle ei ole säädetty kaikkien tulipalojen tutkinta- tai selvitysvelvoitetta. Arvio on pääsääntöisesti pelastustoiminnan johtajan käsitys palon todennäköisestä syttymissyystä ja aiheuttajasta ja perustuu usein ensihavaintoihin palopaikalla. On myös tavallista, että palotarkastaja käy palopaikalla esimerkiksi seuraavana päivänä ja tekee havaintoja rakenteelliseen paloturvallisuuteen liittyvistä seikoista.
Jos pelastusviranomaisella on aihetta epäillä, että tulipalo tai siihen liittyvä muu onnettomuus on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti, on hänen ilmoitettava asiasta poliisille (86 § 2 mom.).
Palon syyn arviointi ja rikosepäilyn tunnistaminen on pelastusviranomaisen palontutkinnalle asetettu vähimmäisvaatimus. Arviot kirjataan pelastustoimilaissa tarkoitettuun toimenpiderekisteriin tilastointia varten (67 §).
Arvio palon syystä
Vaikka säännöksessä mainitaan vain syttymissyyn arvioiminen, voidaan sen muiden säännösten perustella tulkita tarkoittavan tulipalon syyn arvioimista kokonaisuudessaan: arvio syttymissyystä, palon aiheuttajasta ja tahallisuudesta. Nämä ovat myös tiedot, jotka kirjataan toimenpiderekisteriin palon syyn kohdalle.
Arvio palon syystä on eri asia kuin arvaus. Arvio perustuu käytettävissä olleisiin tietoihin ja sille on aina olemassa perustelut. Arvio on asiantuntijan, tässä tapauksessa esimerkiksi pelastustoiminnan johtajan, ammattitaitoon perustuva päätelmä.
Arvio perustuu palopaikalla tehtyihin havaintoihin. Tarkemmassa selvityksessä tai poliisin tutkinnassa todettu syy voi hyvinkin poiketa arviosta, kun käytettävissä on ollut muutakin tietoa.
Arvion tekijä
Velvollisuus arvion tekemiseen, samoin kuin tarvittavat toimivaltuudet, on säädetty kunnan pelastusviranomaiselle.
Kunnan pelastusviranomaisia ovat palopäällikkö ja kunnan näihin tehtäviin määräämät pelastustoimen viranhaltijat sekä kunnan asianomainen monijäseninen toimielin. Pelastustoiminnan johtaja ja palotarkastaja ovat kunnan pelastusviranomaisia.
Rikosepäilyn tunnistaminen
Rikosepäilystä pelastusviranomaisen on ilmoitettava poliisille. Tällaisia ovat erityisesti palot, jotka epäillään aiheutetun tahallisesti.
Rikosepäilyn tunnistaminen ja tahallisuuden tai tuottamuksellisuuden arvioiminen edellyttää havaintojen tekemistä ja niiden merkityksen arvioimista. Ilmoittamiskynnyksen on oltava matalalla, jotta tutkinnan edellytykset voidaan taata. Ilmoitusperusteeksi riittää rikoksen mahdollisuus, esimerkiksi palo, jolle ei löydy luonnollista syttymissyytä. Myös esimerkiksi huolimaton tulen käsittely voi olla tuottamuksellisena rangaistava teko.
Kuntien pelastusviranomaiset laativat hätäkeskuksille hälytysohjeet ja vaste-ehdotukset, joissa poliisille ilmoittaminen otetaan huomioon. Tulipaloista ilmoitetaan aina poliisille, mutta yleensä on kyse järjestyksenpitoon liittyvästä ilmoituksesta. Rikosepäilystä ilmoitetaan rikostutkijalle tai poliisin teknisen rikospaikkatutkinnan henkilöstölle, mutta ilmoitusta ei välttämättä tee hätäkeskus. Tarvittaessa hätäkeskus voi välittää tiedon palosta myös muille viranomaisille kuten Turvatekniikan keskukselle.
2.3 Pelastusviranomaisen toimivaltuudet
Pelastustoimilaissa on määritetty kunnan pelastusviranomaiselle tietyt rajalliset toimivaltuudet syyn selvittämistyötä varten. Valtuudet eivät ole yhtä laajat kuin poliisilla. Myös Turvatekniikan keskuksen ja työsuojeluviranomaisten valtuudet ovat erilaiset.
Palon syyn selvittämisellä tarkoitetaan ensiarviota täydentävää selvitystä ja arvion luotettavuuteen vaikuttavien seikkojen tarkentamista. Selvitys ei tarkoita tutkintaa, jonka tekee aina poliisi, eikä selvitystyöllä siten ole tarkoitus korvata poliisin tutkintaa, vaan mahdollisesti täydentää sitä. Siksi toimivaltuuksien käytössäkin on otettava huomioon, että pelastusviranomaisen selvitystyö on tarkoitettu palojen ennaltaehkäisyä varten eikä esimerkiksi rikosten selvittämiseksi.
Palon syytä selvittäessään kunnan pelastusviranomaisella on oikeus päästä kohteeseen ja saada tutkinnassa tarvittavia asiakirjoja kohteen edustajalta sekä oikeus näytteiden ottoon. Toimivaltuudet on säädetty kunnan pelastusviranomaiselle palon syyn selvittämistä varten ja ovat rajallisemmat kuin mitä pelastusviranomaiselle on säädetty muiden tehtäviensä hoitamista varten.
Jos pelastustoiminnan johtaja tekee arvion palon syystä jo pelastustoiminnan aikana, ei hän tarvitse siihen erillisiä toimivaltuuksia, vaan toimii pelastustoiminnan johtajan huomattavasti laajempien toimivaltuuksien puitteissa. Esimerkiksi kohteen eristäminen, siksi aikaa kun kohteeseen meneminen voi olla vaarallista, on mahdollista pelastustoiminnan johtajan toimivaltuuksin.
Myös palotarkastajan toimivaltuudet ovat laajemmat kuin selvityksen tekemistä varten säädetyt valtuudet. Palotarkastajalla on laajemmat oikeudet päästä eri tiloihin, myös kotirauhan suojaamaan paikkaan, ja tietojen ja asiakirjojen, myös salassa pidettävien, saamiseen. Selvitystyön tekemiseen poliisi ei myöskään ole velvollinen antamaan pelastusviranomaiselle virka-apua toisin kuin palotarkastuksen suorittamiseen. Silloin kun kunnan pelastusviranomainen selvittää palon syytä pelastustoimilain tai sen nojalla annetun säädöksen valvontaviranomaisen ominaisuudessa, toimitaan palotarkastajan toimivaltuuksin.
Selvitystyössä kunnan pelastusviranomaisen toimivaltuuksista voi syntyä tulkintatilanteita lähinnä tilanteissa, joissa selvitystyö pitkittyy, toimitaan toisen kunnan alueella tai halutaan ottaa laitteita talteen tai testattavaksi.
Yleisenä periaatteena voidaan pitää, että selvitystyötä varten pelastusviranomaisella on oikeus ryhtyä kohtuullisiksi katsomiinsa toimiin. Selvitystyö on tehtävä mahdollisimman nopeasti, häiritsemättä kotirauhaa ja aiheuttamatta kohtuutonta haittaa. Oikeus kohteeseen pääsyyn rajoittuu esimerkiksi kerrostalossa syttymistilaan, rappukäytävään sekä muihin yleisiin tiloihin. Oikeus asiakirjojen saamiseen rajoittuu kiinteästi onnettomuuteen liittyvien tietojen hankkimiseen, joita voivat olla esimerkiksi rakennuksen tai jonkin laitteen kunnossapitoon liittyvät asiakirjat.
Kunnan pelastusviranomaisen toimivaltuudet rajoittuvat oman kunnan alueeseen. Poikkeuksena ovat aluepalopäällikön toimivaltuudet pelastustoiminnan johtajana yhteistoiminta-alueella. Kun pelastustoiminta tai palontutkinta toteutetaan yhteistyössä muiden kuntien kanssa, on kuntien välisessä sopimuksessa määritettävä toimivaltuudet, jotka tietyillä henkilöillä on näissä tehtävissä ja määritetyllä alueella.
Oikeus näytteiden ottoon on selvitystyötä varten säädetyistä toimivaltuuksista ainoa, jota kunnan pelastusviranomaiselle ei ole muissa yhteyksissä nimenomaisesti säädetty. Näytteidenotto-oikeus rajoittuu niihin paikkoihin ja niihin laitteisiin, joiden epäillään aiheuttaneen palon tai joilla epäillään olleen osuutta palon syttymiseen tai kehittymiseen. Pelastustoiminnan aikana kyseeseen voi tulla sellaisten näytteiden otto poliisia varten, joiden ottaminen olisi mahdotonta myöhemmin palon edettyä. Silloin näytteiden otossa on toimittava poliisin kanssa ennalta sovittujen periaatteiden mukaisesti.
Sisältö
3. PELASTUSVIRANOMAISTEN PALONTUTKINNAN TOTEUTTAMINEN
3.1 Palontutkinnan kehittämishankkeita
Palontutkintaa ei ole vielä täysin mielletty pelastusviranomaisten tehtäväksi osana tulipalojen ennaltaehkäisyä ja pelastustoiminnan kehittämistä. Suurimpana käytännön ongelmana pelastusviranomaisten palontutkinnalle on esitetty olevan käytettävissä olevien resurssien riittävyys.
Palontutkinnan toteuttaminen asettaa vaatimuksia paitsi henkilöstön ajankäytölle myös koulutukselle. Koska lainsäädäntö ei velvoita laajempaan palontutkintaan, on sen toteuttamiseksi tarvittavien resurssien saaminen vaikeammin perusteltavissa. Silti esille ei ole tullut sellaisia esteitä, etteikö palontutkintaa olisi mahdollista tehostaa ilman merkittäviä lisäresursseja tekemällä palontutkintaan sisältyviä asioita nykyistä järjestelmällisemmin. Nykyisinkin pelastusviranomaiset tutkivat tulipaloja, mutta toiminta ja etenkin tietojen tarkempi dokumentointi on satunnaista ja perustuu usein yksittäisten henkilöiden omaan kiinnostukseen ja ajankäytön mahdollisuuksiin.
Eri työryhmät ovat esittäneet pelastusviranomaisten palontutkinnan lisäämistä ja kehittämistä. Esimerkiksi pelastuslakityöryhmä arvioi, ettei edes kaikkien palojen selvittäminen edellyttäisi merkittäviä lisäresursseja ja että pääsääntöisesti kuntien pelastusviranomaiset kykenisivät itse selvittämään palojen ja muiden onnettomuuksien syyt. Tuhopolttotyöryhmä puolestaan arvioi aikoinaan, että myös poliisin tutkintakapasiteetti riittäisi kaikkien palojen tutkimiseen.
Resurssien tarve ja riittävyys riippuvat kuitenkin ennen kaikkea siitä, millaista palontutkintaa katsotaan tarpeelliseksi toteuttaa. Selvitetäänkö esimerkiksi vain palojen aiheuttajat ja syttymissyyt, vai arvioidaanko myös palojen syttymiseen ja kehittymiseen vaikuttaneita syitä. Sen miten laajasti paloista kerätään tietoja tulisi riippua myös siitä, miten tietoja pystytään hyödyntämään.
Kouvolan yhteistoiminta-alueen palonsyyntutkintaryhmä
Kouvolan yhteistoiminta-alueella vuosina 1995 - 1996 toteutetussa hankkeessa selvitettiin pelastusviranomaisten palonsyyntutkinnan edellytyksiä ja järjestämismahdollisuuksia. Hankkeessa saadut kokemukset olivat hyviä ja toimintaa on jatkettu myös hankkeen päättymisen jälkeen. Pelastusviranomaisten ja poliisien ammattitaito ja yhteistyökyky ovat parantuneet, palopaikan tutkinnan käynnistäminen on nopeutunut, mikä on helpottanut sekä tutkintaa että sammutustyötä, ja palonsyyntutkinnassa saadut kokemukset ovat tukeneet palonehkäisytyön kehittämistä.
Kouvolan alueen yhteistyössä palonsyyntutkinta on järjestetty yhteistoiminta-alueen puitteissa. Alueella on seitsemän kuntaa ja tutkittavia rakennuspaloja vuosittain noin 30. Tutkintaryhmään on kuulunut yksi pelastusviranomainen jokaisesta kunnasta, jolloin toiminta ei ole rasittanut liiaksi yksittäistä kuntaa. Tutkintaa tekevät henkilöt ovat suorittaneet Poliisiammattikorkeakoulun palorikosten tutkintakurssin. Käytännön koulutusta on toteutettu yhdessä alueen pelastuslaitosten ja poliisin tutkijoiden kanssa.
Hätäkeskus hälyttää tutkintaryhmän jokaiseen peruslähdön vaatineeseen rakennuspaloon ja muihin paloihin pelastustoiminnan johtajan niin pyytäessä. Paikalle pyritään saamaan aina kaksi ryhmän jäsentä. Niissä paloissa, joissa ei epäillä rikosta, tutkintaryhmä toimii itsenäisesti, ja rikosta epäiltäessä avustaa poliisin tutkijoita. Tehtäviä, joita tutkintaryhmä tekee, ovat palopaikan eristäminen, paikan ja ympäristön kuvaus, savusukeltajien ja paikallaolijoiden havaintojen kirjaaminen, syttymissyyn selvittäminen sekä tarvittaessa näytteiden otto poliisia varten.
Hankkeen kokemusten mukaan pelastuslaitosten ei tarvitse hankkia uusia erityisvälineitä palonsyyntutkintaa varten. Käsityökalujen ohella tärkeimmät välineet ovat kamera, videokamera sekä näytepussit. Useimmilla pelastuslaitoksilla kameroita käytetään jo muutenkin.
Turvatekniikan keskuksen sähköpalotutkimus
TUKESin tutkimushankkeessa selvitettiin 1.9.1998 - 31.8.1999 välisenä aikana Vantaalla sekä Kouvolan ja Kotkan yhteistoiminta-alueilla tapahtuneiden sähköpaloksi epäiltyjen rakennuspalojen syttymissyyt. Pelastusviranomaiset ilmoittivat paloista TUKESin tutkijalle, joka tutki ne. Selkeissä tapauksissa riitti pelastusviranomaisen arvio syttymissyystä. Tarvitessaan tutkijalla oli apuna TUKESin eri asiantuntijoita ja käytettävissään Keskusrikospoliisin rikoslaboratorion palveluja. Poliisin tutkiessa palon oli sillä tutkintavastuu.
Poliisin ja TUKESin yhteistyön koettiin toimineen erinomaisesti. TUKESin antama tutkinta-apu tunnettiin hyödylliseksi ja apua toivottiin saatavan myös jatkossa, koska sähköisten syttymissyiden tutkiminen koetaan vaikeaksi.
Pelastusviranomaisten koettiin hankkeen vaikutuksesta kiinnittävän enemmän huomiota palon syiden selvittämisen merkitykseen. Myös kiinnostus sähköpalojen ennaltaehkäisyyn kasvoi lisääntyneen tiedon myötä.
Hankkeen tulosten perusteella esitettiin, että palonehkäisytyössä ja palojen syiden selvittämisessä kannattaa panostaa viranomaisten yhteistyön kehittämiseen ja yhteisten resurssien parempaan hyödyntämiseen.
Palontutkinta Ruotsissa
Ruotsissa on vuodesta 1995 ollut käynnissä pelastusviranomaisten palontutkinnan kehittämishanke. Hankkeessa on toimintamallina alueellisten palontutkijoiden nimeäminen, jotka tekevät yhteistyötä erityisesti poliisin kanssa. Vuoden 1999 lopussa tutkijoita oli 24. Tutkijat eivät ole päätoimisia palontutkijoita, vaan kuntien pelastuslaitosten palveluksessa ja käyttävät työajastaan palontutkintaan 10 - 20 %:a, minkä Räddningsverket korvaa kunnille näiden kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Korvauksella on pyritty varmistamaan, että henkilöillä on mahdollisuus käyttää riittävästi työaikaansa palojen tutkintaan ja raportointiin.
Alueelliset palontutkijat tutkivat alueellaan tapahtuneet vakavammat tai muusta syystä mielenkiintoiset rakennuspalot ja tekevät niistä raportit, jotka toimitetaan Räddningsverketiin projektikoordinaattorille ja tarvittaessa myös muille tahoille esimerkiksi sähköturvallisuusviranomaisille. Projektikoordinaattori käy läpi raportit, joita vuonna 1999 tuli noin 300, tuottaa niiden pohjalta tietoa, tekee johtopäätöksiä ja toimenpide-esityksiä. Raportit on sisällytetty Räddningsverketin tietopankkiin RIB:iin. Onnettomuustilastointi ei perustu näihin raportteihin, vaan normaaleihin toimintaselosteisiin, jotka pelastustoiminnan johtaja tai vastaava täyttää kustakin palosta. Palokuolemien määrän, syiden ja vaikuttaneiden tekijöiden kartoittamista varten on luotu erillinen järjestely, jossa Räddningsverket kerää tarvittavat tiedot kuntien pelastusviranomaisilta sekä poliisin tutkinnan ja kuolemansyyntutkinnan tuloksista.
Raportoinnin lisäksi tutkijoiden edellytetään myös levittävän alueellaan tietoa tutkinnan tuloksista sekä kouluttavan pelastuslaitosten henkilöitä. Räddningsverket puolestaan järjestää tutkijoille yhteisiä tapaamisia.
Alueelliset palontutkijat luovat itse tarvitsemansa yhteistyöjärjestelyt alueen muiden pelastuslaitosten, poliisin ja muiden tahojen kanssa. Pelastuslaitosten palontutkintaa varten ei ole säädetty erillisiä toimivaltuuksia, vaan tutkijat toimivat pelastusviranomaisten muiden toimivaltuuksien nojalla. Vastuu palontutkinnasta on poliisilla. Poliisi tutkii kuitenkin vain noin 10 %:a kaikista tulipaloista, minkä osuuden odotetaan edelleen pienenevän.
Pelastusviranomaiset ovat kokeneet aiempaa järjestelmällisemmän palojen tutkinnan ja tietojen hyödyntämisen niin tärkeäksi osaksi palonehkäisytyötä, että toimintaa pyritään edelleen kehittämään ja lisäämään. Tavoitteena on, että jokaiseen suurempaan pelastuslaitokseen tai useamman kunnan muodostamalle alueelle saataisiin vähintään yksi koulutettu palontutkija.
Kehittämishankkeen kokemusten mukaan Ruotsiin tarvittaisiin rakennuspalojen tutkimiseen vähintään 75 kokopäivätoimista pelastuslaitosten palontutkijaa, tai yksi tutkija 100 000 asukasta kohden. Noin 13 000 vuosittaisesta rakennuspalosta arviolta puolet on sellaisia, joiden syyt ovat niin selvät, ettei niitä tarvitse tutkia tarkemmin vaan niistä riittää pelastustoiminnan johtajan tekemä arvio ja havainnot toimintaselosteella raportoituna. Tarkemmin olisi tutkittava palot, joissa on kuolleita tai loukkaantuneita, suurpalot tai palot, jotka vaativat mittavia pelastustoimenpiteitä, kaikki palot tai palonalut hoitolaitoksissa, julkisissa rakennuksissa ja muissa kohteissa, joissa vaarassa oli suuria ihmismääriä, sekä muut sellaiset palot tai onnettomuudet, joista voidaan saada tietoa tai kokemuksia. Yhden tällaisen palon tutkintaan ja raportin laatimiseen menee tutkijalta keskimäärin puolitoista päivää. Yksi päätoiminen tutkija ehtisi siten tutkia 80 - 100 paloa vuodessa, jos hän tutkinnan lisäksi osallistuu myös valistustyöhön ja kouluttamiseen.
3.2 Palontutkinnan toteuttamisen tavoitteet
Palontutkinnalla pyritään löytämään tulipalojen syyt ja aiheuttajat, saamaan tietoa palojen syntyyn ja kehittymiseen vaikuttaneista syistä ja olosuhteista ja ennaltaehkäisevien toimien vaikutuksesta, sekä arvioimaan toteutettuja sammutus- ja pelastustoimenpiteitä. Ne kysymykset, joihin palontutkinnalla haetaan vastauksia ovat: Mitä tapahtui? Miksi tapahtui? Miten voidaan estää tapahtumasta uudestaan?
Kuntien pelastusviranomaisten palontutkinnan päätarkoituksena on saada tietoa, joka on välittömästi hyödynnettävissä pelastuslaitoksen omassa valistus-, neuvonta- ja ennaltaehkäisytyössä sekä pelastustoiminnassa. Yleisempänä tarkoituksena on tuottaa tilastoaineistoa ja tietoa pelastustoimen ja paloturvallisuuden kehittämiseksi ja tehtyjen toimien vaikutusten arvioimiseksi.
Palontutkinnan toteuttaminen järjestelmällisemmin edellyttää, että määritetään:
- palontutkinnan toteuttamisen tavoitteet
- palontutkinnassa noudatettavat periaatteet ja menetelmät
- tarvittavat yhteistyöjärjestelyt
- henkilöiden koulutustarpeet
- tutkinnalla saatavien tietojen dokumentointitavat
- saatujen tietojen hyödyntämistavat.
Kaikista paloista on pelastusviranomaisen arvioitava palon syy ja tunnistettava onko aihetta epäillä rikosta. Arvio palon syystä sisältää arvion palon aiheuttajasta, syttymissyystä, tahallisuudesta ja yleisvaarallisuudesta. Yleisvaarallisuuden arvioiminen on asia, jota poliisi tarvitsee tutkintaansa varten. Eli arviota siitä, mitä olisi voinut tapahtua, mihin ja miten palo levisi ja olisi voinut levitä, mikä oli todellinen ja mikä mahdollinen vaaratilanne.
Pelastusviranomaisten palontutkinnan yleisenä tavoitteena tulisi olla selvittää tarkemmin mahdollisimman moni sellaisista paloista, joiden syttymiseen ja kehittymiseen vaikuttaneet syyt ovat epäselviä sammutustyön aikana. Tarpeellista on silti priorisoida millaiset palot pyritään selvittämään perusteellisemmin.
Palontutkinnan toteuttamisen laajuus, painopistealueet, toimintatavat ja käytettävät resurssit valitaan oletettavissa olevien hyötyjen perusteella. Ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää selvittää kaikkien palojen syyt ja niihin vaikuttaneet tekijät. Pelkästään suurempiin paloihin panostamalla saadaan vain vähän tietoa palojen yleistä ennaltaehkäisyä varten. Erityisen tärkeää on kuitenkin selvittää sellaiset palot, joiden seuraukset ovat vakavia tai joissa on ollut mahdollisuus vakavien seurausten syntymiselle kuten palot, joissa on kuolleita tai vakavasti loukkaantuneita, tai palot majoitus-, hoito- ja huoltolaitoksissa ja suurissa kokoontumistiloissa.
Kaikkien tulipalojen syiden täydellinen selvittäminen ei ole koskaan mahdollista. Tarkka syttymissyy jää usein löytymättä esimerkiksi silloin, jos rakennus on tuhoutunut palossa kokonaan. TUKESin sähköpalotutkimuksessa paloista 13 %:ssa ei pystytty yksilöimään syttymissyytä, sen sijaan pystyttiin sulkemaan pois useita vaihtoehtoja.
Pelastusviranomaisten palontutkinnassa lähtökohtana on, että tutkinta toteutetaan tarkkuudella, joka on mahdollista ilman resurssien merkittävää osoittamista vain palontutkintaa varten. Samoin ei voida yleisesti edellyttää laboratorio- tai muita teknisiä tutkimuksia vaativien asioiden selvittämistä. Ennaltaehkäisytyön kannalta riittää useimmiten sellainen riittävän luotettava arvio, joka on mahdollista tehdä ilman tarkempia testejä.
Työryhmän esitys palontutkinnan toteuttamisen tavoitteiksi
Pelastusviranomaisten tavoitteena tulisi olla tehdä selvitystyö mahdollisimman monesta palosta ja siten pystyä esittämään niiden syistä riittävän luotettavat arviot. Pelastusviranomaisten tulisi pyrkiä selvittämään kaikki palot, mutta painopisteet ja selvitystyön laajuus ja tarkkuus on valittava käytettävissä olevien resurssien ja oletettujen hyötyjen perusteella.
Pelastusviranomaisten palontutkinnan vähimmäistavoitteena olisi selvittää:
- kaikista paloista onko aihetta epäillä rikosta, arvio palon syystä ja arvio palon yleisvaarallisuudesta -->
perusteltu arvio
- rakennuspaloista edellisten lisäksi selvitys palon kehittymiseen tai leviämiseen vaikuttaneista syistä -->
selvitys
- rakennuspaloista erityiskohteissa edellisten lisäksi selvitys tehdyistä ennaltaehkäisytoimista ja suoritetusta pelastustoiminnasta --> laaja selvitys
- paloista, joissa on kuolleita tai vakavasti loukkaantuneita edellisten lisäksi aina myös johtopäätösten tekeminen --> kattava selvitys.
Poliisi tekisi säädöksiin perustuvan palonsyyntutkinnan kuten nykyisinkin, mutta entistä kiinteämmässä yhteistyössä pelastusviranomaisten kanssa. Poliisin tutkittavia paloja ovat ensi sijassa:
- palot, joihin epäillään liittyvän rikos
- palot, jotka ovat aiheuttaneet suuria henkilö- tai omaisuusvahinkoja
- palot, joissa on kuolleita tai vakavasti loukkaantuneita.
Yhteistyön merkitys ja tarve kasvaa siitä riippuen, mitä laajempana ja perusteellisempana palontutkinta pyritään toteuttamaan. Myös tarve tarkempaan dokumentointiin liittyy palontutkinnan laajuuteen. Toisaalta dokumentoinnin edellytyksenä on riittävän laaja tietojen selvittäminen.
3.3 Palontutkinnan toimintatavat
Palontutkinnan toimintatapoja ja menetelmiä määritettäessä tavoitteena on:
- mahdollisimman luotettavan arvion tekeminen
- rikosepäilyn tunnistaminen
- nopea ja tehokas tutkinnan aloittaminen
- tutkinta yhteistyössä poliisin ja muiden tahojen kanssa.
Jotta pelastusviranomaisen on mahdollista täyttää palontutkinnan vähimmäisvaatimus, eli esittää arvio palon syystä ja tunnistaa rikosepäily, tarvitaan ammattitaitoa eri asioiden havaitsemiseen ja tietoa eri asioiden merkityksestä. Pienten palojen syyt selviävät, kun ammattitaito havaintojen tekemiseen paranee. Pelastusviranomaisten ammattitaidon kehittyessä myös kyky havaita mahdolliset rikokseen viittaavat asiat paranee ja poliisille ilmoittamiskynnys laskee, jolloin on pienempi riski, että mahdollinen rikos jäisi tutkimatta. Siksi on tehokkaampaa kehittää pelastusviranomaisten ammattitaitoa tunnistaa rikosepäily, kuin edellyttää poliisin selvittävän jokaisessa palossa onko aihetta epäillä rikosta. Samalla kuitenkin ilmoittamiskynnys rikosepäilystä on pidettävä matalalla. Silloinkin kun pelastusviranomaiset selvittävät palon syytä on rikosepäilystä aina ilmoitettava poliisille välittömästi.
Nykyistä laajemman palontutkinnan yhtenä edellytyksenä ilman resurssien lisäystä on eri tahojen kiinteä yhteistyö. Palontutkinnassa, riippumatta siitä onko kyse poliisin tutkinnasta tai muun tahon tekemästä selvityksestä, hyödynnetään eri tahojen asiantuntemusta. Yhteistyön yleisenä tavoitteena on palontutkinnan tekeminen nopeasti ja tehokkaasti, jolloin syyt ja muut tärkeät seikat saadaan varmimmin selville. Samalla vältetään turhaa päällekkäistä työtä.
Tutkinnan nopea aloittaminen edellyttää, että yhteiset toimintatavat on määritetty ja sovittu ennalta eri tahojen kesken. Mitä ensimmäisenä paikalla ollut yksikkö tekee ja havainnoi, mitä eri tahoja kohteeseen hälytetään ja miten, kenelle kaikille toimitetaan tieto tapahtumasta ja miten, jne.
Tärkeintä on luoda toimivat yhteistyöjärjestelyt poliisin kanssa. Suhteessa muiden rikosten määrään paloihin liittyvien rikosten määrä on hyvin pieni. Tämä näkyy luonnollisesti myös poliisin resurssien kohdentamisessa. Siitä huolimatta poliisilla on parhaat edellytykset varsinaiseen palonsyyntutkintaan. Pelastusviranomaisilla ja muilla viranomaisilla on omaan alaansa liittyvää erityisasiantuntemusta, jota poliisi tutkinnassaan hyödyntää. Erityisesti suuremmissa paloissa korostuu yhteistyön tarve myös muiden viranomaisten ja tahojen kanssa.
Toiminnan järjestämistapoja
Pelastustoiminnan yhteistyö yhteistoiminta-alueen puitteissa kattaa jossakin määrin myös palontutkintaan liittyviä asioita, mutta järjestelmällisempää yhteistyötä on toteutettu vain vähän. Kuntien yhteisiä tutkijaryhmiä on perustettu jonkin verran, mutta yleensä epävirallisin järjestelyin.
Erityisesti pienemmissä kunnissa on laajempi palontutkinta tai yksittäisten tapausten tarkempi selvittäminen käytännössä mahdollista toteuttaa vain yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Vaikka palojen määrä olisi niin pieni, että niiden selvittäminen olisi ajantarpeen perusteella mahdollista, on ammattitaitoa mahdollista kehittää vain kokemuksen kautta, mitä ei kartu, jos paloja ei ole. Tutkijaryhmän perustaminen, jossa kukin henkilö käyttää tietyn osan työajastaan palontutkintaan, on käytännössä toimivaksi todettu ratkaisu. Alueellisella yhteistyöllä tai muilla vastaavilla keinoilla voidaan luoda järjestely, jossa jokaisella tietynlaisella palopaikalla käy aina selvitystyöhön paremmin perehtynyt henkilö joko sammutustyön aikana tai myöhemmin.
Päätoimisia palontutkijoita ei pelastuslaitoksilla ole ollut. Poliisilla rikostutkinta vaatii tiettyä erikoistumista edellyttävää ammattitaitoa. Pelastusviranomaisten palontutkinnassa vaatimukset tutkinnan laadulle ja tulosten luotettavuudelle eivät ole yhtä korkeat, ja ammattitaitovaatimuksissa korostuu enemmänkin kyky hyödyntää tutkinnalla saatavia tietoja pelastustoimen kehittämisessä. Arvion tekeminen palon syystä ja rikosepäilyn tunnistaminen ovat pelastusviranomaisten perusosaamista. Laajempi palontutkinta edellyttää erityisosaamista, mutta ei kuitenkaan sekään välttämättä erikoistumista pelkästään tutkintaan. Jos palontutkinta käsitetään laajempana kuin palon syyn teknisenä tutkintana, se ei voi olla vain tutkintaan erikoistuneiden henkilöiden varassa.
Suuremmilla pelastuslaitoksilla voi silti yhden tai useamman henkilön nimeäminen erikseen palontutkintaa varten olla toimiva ratkaisu. Suomessa ja Ruotsissa saatujen kokemusten perusteella päätoimisen tutkijan nimeäminen edellyttäisi vuodessa arviolta 100 palon tutkintatarvetta, jos osa työajasta käytetään saatujen tietojen hyödyntämiseen esimerkiksi osallistumalla valistus- ja neuvontatyöhön ja pelastuslaitoksen henkilöiden kouluttamiseen. Suurimpana vaikeutena erillisten tutkijoiden palontutkinnassa, on miten tutkintatiedot välittyvät ja vaikuttavat pelastuslaitoksen toimintaan. Samoin on luotava selkeät järjestelyt sille, mitkä palot tutkija tutkii ja esimerkiksi miten sammutustöissä tehdyt havainnot saadaan tutkijan tietoon.
Laajempi palontutkinta vaatii toimiakseen, että henkilöillä on selvitystyön edellyttämä ammattitaito ja että sopivat toimintatavat on saatu luotua. Palontutkinnan yhteistyötä käynnistettäessä tai toimintaa edelleen kehitettäessä voi olla tarkoituksenmukaista tehdä erityisiä hankkeita, joissa keskitytään tiettyihin asioihin. Yksi tapa on valita kausittain, esimerkiksi vuosittain, erilaisia painopistealueita, joista sitten rakennetaan erillisiä hankkeita kunnan tai tietyn alueen puitteissa ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Valinta voidaan tehdä esimerkiksi sen perusteella, mihin halutaan kulloinkin panostaa ennaltaehkäisytyössä: selvitetään kaikki palokuolemat, vuoden aikana kaikki pientaloissa tapahtuneet palot, tms. Silloin tutkinnassa tavoiteltava tarkkuus voidaan asettaa sen perusteella, mitä ja miten tarkkoja tietoja katsotaan tarvittavan ja voitavan hyödyntää ennaltaehkäisytyössä.
Ruotsin mallin mukainen järjestely, jossa nimetään alueellisia palontutkijoita joiden työajasta valtio korvaa kunnille tietyn osan, on tuskin Suomessa toteutettavissa. Sisäministeriölle ei ole osoitettu erillisiä määrärahoja palontutkintaan tai sen kehittämiseen, eikä ministeriöllä ilman määrärahojen lisäystä ole mahdollisuutta myöskään erillisten hankkeiden tukemiseen. Palosuojelurahasto on ainoa, joka on tukenut erilaisia alueellisia hankkeita, niin myös Kouvolan alueella toteutettua palonsyyntutkinnan kehittämishanketta. Pääasiassa sisäministeriön tuki kuntien palontutkinnalle tulisi koulutusmahdollisuuksien luomisen ja tilastointijärjestelmän ylläpitämisen muodossa.
Yhteistyö poliisin kanssa
Useimmat pelastuslaitokset ovat luoneet yhteistyöjärjestelyjä poliisin kanssa, mutta nämä järjestelyt ovat usein epävirallisia ja yksittäisten henkilöiden toiminnan varassa. Toimintatapojen virallistamisella voidaan varmistaa, että kaikki asianosaiset tietävät sovituista menettelyistä, ja että järjestelyt sujuvat varmemmin, myös avainhenkilöiden poissa ollessa.
Pelastusviranomainen vastaa palopaikalla sammutus- ja pelastustyön aikana tehtävistä toimenpiteistä. Mahdollisen myöhemmän tutkinnan kannalta on tärkeää, että toiminnassa palopaikalla osataan ottaa huomioon tutkinnan tarpeet.
Poliisi on yleensä palopaikalla vasta kun sammutustyö on aloitettu. Ajankohdasta ja tapahtumapaikasta riippuen poliisin rikostutkijan tai teknisen tutkijan ei välttämättä ole mahdollista tulla palopaikalle välittömästi ilmoituksen saatuaan. Yhteistyömuotoja kehittämällä tutkiva viranomainen saadaan kuitenkin entistä nopeammin kohteeseen, mikä osaltaan helpottaa sekä palontutkintaa että sammutus- ja pelastustyötä. Yhteistyötä auttaa, jos pelastuslaitoksella ja poliisilla on nimetyt yhteyshenkilöt tai -pisteet. Ainakin laajemmassa palontutkinnan yhteistyössä sekä pelastuslaitoksilla että poliisilla on tarpeellista olla yhteyshenkilöt, joilla on myös tarvittava koulutus ja tiedot tutkinnasta.
Pelastusviranomaisten kyky tehdä havaintoja nopeuttaa tutkinnan käynnistämistä ja kehittää muutenkin alkutoimintaa. Näitä ovat erityisesti ensihavainnot palopaikalle tultaessa ja palopaikalla sekä tarvittaessa näytteiden otto tai jälkien suojaaminen. Näytteiden otossa noudatettavat periaatteet on sovittava ennalta poliisin kanssa, jotta näytteillä olisi tarvittaessa myös todistusarvoa. Paikallaolijoiden havaintojen kirjaaminen on osa pelastusviranomaistenkin selvitystyötä, mutta varsinaiset todistelutarkoituksessa tehdyt haastattelut voi tehdä vain poliisi.
Yhteistyön tarve ei rajoitu palopaikalla toimimiseen, vaan jatkuu tutkintaa tehtäessä. Pelastusviranomaisen tekemä arvio palon syystä on tarkempien selvitysten lähtökohtana. Pelastusviranomaisen rooli paloturvallisuuden asiantuntijana on tärkeä myös tutkinnan edetessä.
Pelastusviranomaisten ja poliisin ammattitaito ja yhteistyökyky paranevat kokemuksen ja koulutuksen kautta. Toisaalta yhteistyö palontutkinnassa luo edellytyksiä myös muun yhteistyön kehittämiselle. Yhteiset palautekeskustelut säännöllisin väliajoin tai suurten palojen jälkeen ovat yksi keino kehittää toimintaa. Pelastusviranomaiset saavat poliisilta hyvin harvoin suoraa palautetta omasta toiminnastaan; sama pätee myös toisin päin.
Poliisin toimintamalli lähipoliisitoiminta perustuu poliisin yhteistyöhön eri tahojen kanssa. Lähipoliisitoiminnassa pyritään pienetkin rikokset ja vahingonteot selvittämään ja puuttumaan niiden syihin ja siten ennaltaehkäisemään rikoksia ja järjestyshäiriöitä. Toimintamallia edelleen kehitettäessä yhteistyö pelastusviranomaisten kanssa olisi mahdollista ottaa entistä paremmin huomioon etenkin tuhopolttojen tutkinnassa ja torjunnassa.
Sisältö
4. PELASTUSVIRANOMAISTEN PALONTUTKINTATIETOJEN DOKUMENTOINTI JA TILASTOINTI
4.1 Pelastushallinnon onnettomuustilastointijärjestelmä
Palontutkinnan kehittämisen yleistavoitteena on saada tutkinnan avulla entistä luotettavampaa ja täsmällisempää tietoa palojen ennaltaehkäisyssä hyödynnettäväksi. Palontutkinnalla saatavat hyödyt riippuvat paljolti siitä, miten hyvin tutkinnalla saatavien tietojen tallentaminen ja hyödyntäminen onnistutaan toteuttamaan. Ilman tietojen dokumentointiin ja hyödyntämiseen panostamista tutkintaan käytetyt resurssit menevät suurelta osin hukkaan.
Pelastushallinnon yhteisen tilastointijärjestelmän luomisella on pyritty kehittämään tiedonkeruuta paloista ja muista onnettomuuksista, niiden syistä ja kehittymisestä ja vaikuttaneista tekijöistä sekä toteutetuista sammutus- ja pelastustoimenpiteistä. Tiedot tulipaloista ja muista onnettomuuksista, joihin on hälytetty pelastusviranomaiset, kerätään suoraan hätäkeskuksilta ja kuntien pelastusviranomaisilta sisäministeriön pelastusosaston ylläpitämään onnettomuustietokantaan (ONTIKA). Hätäkeskukset täyttävät jokaisesta palokunnalle välitetystä hälytyksestä hälytysselosteen. Kunnan pelastusviranomaiset täyttävät vastaavasti jokaisesta lähdöstä onnettomuusselosteen ja rakennuspaloista lisäksi rakennusselosteen. Selosteisiin kirjataan tiedot palosta, palon syystä ja seurauksista, rakennuksesta ja sen paloturvallisuusjärjestelyistä, sammutustöistä ja ihmisten toiminnasta.
Velvoite tilastotietojen antamiseen perustuu pelastustoimilakiin. Lain perusteella kunnan pelastusviranomaisen on toimitettava sisäministeriölle ja lääninhallitukselle tilastointia varten tietoja toimenpiderekisteriinsä kirjaamistaan asioista. Toimenpiderekisteriin kirjataan mm. tiedot suoritetuista toimenpiteistä sekä tietoja onnettomuuksista, niiden syistä, teknisistä yksityiskohdista, etenemisestä ja aiheutuneista vahingoista.
Tilastointijärjestelmän hyödyntämisessä on ollut ongelmana paitsi sen tekninen toimivuus niin myös selosteiden täyttäminen puutteellisesti. Selosteiden täyttämistä on pyritty tekemään helpommaksi järjestelmää uusittaessa. Uusittu järjestelmä, PRONTO, otetaan käyttöön vuoden 2000 aikana. Järjestelmässä on uusittu käyttöliittymä ja siirrytään selainpohjaiseen järjestelmään, jossa tiedonsiirto toteutetaan Internetissä. Tietosisältö ja selosteiden rakenne ei muuttunut joitakin pienempiä tarkistuksia lukuun ottamatta. Sen sijaan tehtiin muutoksia, joilla selosteiden täyttämistä ja tietojen hyödyntämistä pyritään helpottamaan.
Tilastointijärjestelmä on tarkoitettu nimenomaan tietojen dokumentoinnin ja hyödyntämisen välineeksi. Selosteisiin kirjattavat tiedot, jos kirjaukset tehdään huolellisesti, ovat riittävä tapa dokumentoida perusteellisemmallakin palontutkinnalla saatavat tiedot, jolloin dokumentointi on mahdollista toteuttaa ilman erillisten raporttien tekemistä. Kun selosteilla tuotetaan samanmuotoista tietoa, ovat tiedot tietokannassa myös sellaisenaan hyödynnettävissä ilman erillisten raporttien käsittelyä. Selosteet ovatkin korvanneet erilliset raportit lähes kokonaan.
Kaikkea tapahtuneesta kerättyä tietoa ei kuitenkaan aina ole mahdollista kirjata selosteisiin ja niiden kautta tilastointijärjestelmään. Esimerkiksi paikalla otetut kuvat ja muu tutkinnassa kerätty ja laadittu materiaali olisi säilytettävä niin, että ne ovat tarvittaessa helposti löydettävissä. Selosteissa on myös vain rajallinen tila kuvata asioita tarkemmin. Perusteellisempi raportointi onkin hyödyllistä ainakin suuremmista tai muuten erityisen kiinnostavista paloista.
Tilastointijärjestelmään tallennettavat tiedot
Onnettomuus- ja rakennusselosteisiin kirjataan paitsi arvio tulipalon syttymissyystä ja aiheuttajasta myös muita palon syttymiseen, kehittymiseen ja seurauksiin liittyviä tietoja kuten tietoja paloturvallisuuslaitteiden vaikutuksesta palon kehittymiseen ja palon seurauksiin. Selosteisiin kirjattavia tietoja ovat mm.:
- arvio palon aiheuttajasta (ihmisen toiminta, koneen tai laitteen vika, luonnonilmiö, jne.)
- arvio palon syttymissyystä (savuke, hitsaus, asennusvirhe sähkölaitteessa, jne.)
- arvio tahallisuudesta (tahallinen, huolimattomuus, vahinko tai tahaton)
- palon syttymiskohta ja palon laajuus
- aiheutuneet henkilövahingot
- arvio omaisuusvahingoista
- omatoimisen sammutuksen vaikutus
- automaattisen paloilmoittimen tai sammutuslaitteiston, palovaroittimen ja savunpoistojärjestelyjen toiminta
- tiedot omatoimisesta varautumisesta, palotarkastuksesta ja nuohouksesta
- tiedot sammutus- ja pelastustoimenpiteistä.
Onnettomuusseloste pyritään täyttämään mahdollisimman pian, esimerkiksi työvuoron päättyessä, jolloin tapahtuneen yksityiskohdat ovat vielä hyvin muistissa. Myös rakennusselosteet täytetään yleensä saman tai seuraavan päivän kuluessa, mutta niitä ei välttämättä täytä sammutustöissä mukana ollut henkilö, vaan esimerkiksi palotarkastaja, joka on käynyt paikalla myöhemmin.
Onnettomuus- ja rakennusselosteisiin täytetään nykyisin ennaltaehkäisytyön kannalta tärkeitä tietoja usein puutteellisesti tai virheellisesti. Esimerkiksi arvioon palon syttymissyystä kirjataan helposti "ei tietoa", jos syttymissyystä on pienikin epäilys. Tekstikenttiä ei hyödynnetä, vaikka niissä voisi kertoa epävarmaa arviota tarkentavia asioita kuten mitä syitä onnistuttiin poissulkemaan. Rakennuksen paloturvallisuusjärjestelyistä ja erityisesti paloturvallisuuslaitteiden toiminnasta kirjataan tietoja vain harvoin. Selosteiden vajavaisen täytön lisäksi ongelmana on myös hyvin paljon poikkeavat tavat kirjata samoja asioita.
Osin syynä selosteiden vajavaiseen täyttöön on, että täyttäjillä on liian vähän tietoa palontutkinnasta. Havaintojen teko palopaikalla, havaintojen merkityksen arvioiminen ja johtopäätösten tekeminen edellyttävät perustietoja esimerkiksi sähköpaloista ja palorikoksista. Rakenteellisen paloturvallisuuden eri asioiden arvioiminen taas on vaikeaa henkilöille, jotka eivät tunne riittävän hyvin esimerkiksi paloturvallisuusmääräyksiä.
Täyttämistä voidaan parantaa ohjeistuksella ja käyttäjien motivoinnilla. Tietojen laadun parantamiseen tulisikin panostaa huomattavasti enemmän kuin tähän asti.
TUKESin sähköpalotutkimuksessa esitettiin, että vähemmillä mutta luotettavilla tiedoilla on parempi hyödynnettävyys ennaltaehkäisytyössä kuin yksityiskohtaisilla, mutta epäluotettavilla tiedoilla. Tilastoitujen tietojen on myös oltava keskenään vertailukelpoisia vuodesta toiseen. Sähköpalotutkimuksessa valtakunnalliset tiedot kerättiin ONTIn onnettomuusselosteilla, jotka toimitettiin suoraan TUKESiin. Selosteet täytettiin tavanomaista huolellisemmin; täyttäjiä todennäköisesti motivoi tieto siitä, miten saatuja tietoja on tarkoitus hyödyntää. Selosteiden oikeaa täyttämistä myös neuvottiin ja puuttuvia selosteita karhuttiin suorilla yhteydenotoilla.
Palautetieto poliisin tai muun tahon tekemästä tutkinnasta
Tilastojen laadun ja luotettavuuden osalta jonkinlaisena ongelmana on poliisin ja pelastusviranomaisten erilliset tilastot ja erilaiset asioiden kirjaamiskäytännöt. Myöskään ei ole yleistä menettelyä, jolla pelastuslaitos saisi tiedon poliisin tai muun tahon tutkinnan tuloksista tai jolla tiedot päivitettäisiin tietokantaan.
Onnettomuusselosteessa on oma kohta poliisitutkinnasta, johon kirjataan tiedot siitä, onko palo ilmoitettu poliisin tutkittavaksi, onko tutkinnasta saatu palaute ja mikä oli todettu syttymissyy. Kohtaan on tarkoitus kirjata tutkinnanjohtajan antama palautetieto. Palautetiedon toimittamiseen on käytössä erilaisia menettelyjä. Poliisi toimittaa tiedot esimerkiksi pelastuslaitoksen nimetylle yhteyshenkilölle tai tilanteessa olleelle viranomaispäivystäjälle.
Palautetieto olisi saatava paitsi tutkinnassa selvitetystä palon syttymissyystä myös palon aiheuttajasta ja tahallisuudesta sekä palokuolemista.
Jos palautetieto saadaan, pelastuslaitoksilla on erilaisia käytäntöjä sen suhteen, korjataanko selosteisiin kirjatut arviot tutkintatietojen mukaisiksi. Koska selosteessa on erillinen kohta poliisitutkinnan tuloksille, ei korjaamista ole välttämättä pidetty tarpeellisena. Jos tiedot korjataan, syntyy eritasoisia arvioita osan perustuessa ensiarvioihin, osan tarkempaan selvitykseen ja osan poliisin tutkintaan, jolloin tilastoista voi tulla harhaanjohtavia (kuva 3). Tietojen korjaamisessa on vaikeutena myös poliisin ja pelastusviranomaisen käyttämät erilaiset käsitteet esimerkiksi palokuolemalle ja tuhopoltolle. Tutkinnan valmistuminenkin voi viedä pitkän ajan. Tiedot olisi kuitenkin tärkeää korjata, jotta tilastot olisivat mahdollisimman todenmukaisia. Tietojen korjaamisesta olisi kuitenkin hyvä mainita täydentävissä tekstikentissä.
4.2 Tilastojen seuranta ja hyödyntäminen
Tietojen tuottamisen lisäksi säädökset velvoittavat pelastusviranomaisia myös niiden analysointiin ja hyödyntämiseen. Pelastustoimiasetus velvoittaa pelastusviranomaisia seuraamaan onnettomuuskehitystä. Tämä koskee sekä kuntien että valtion pelastusviranomaisia.
Eri tyyppisistä tulipaloista teetetään aika ajoin erillisiä tutkimuksia, joissa tyypillisesti pyritään kartoittamaan tilannetta tulipalojen määrän ja syiden osalta, analysoimaan niissä tapahtunutta kehitystä ja tekemään esityksiä tilanteen parantamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Erillisten tutkimusten lisäksi pitää kuitenkin olla myös palotilastojen jatkuvaa ja järjestelmällistä seurantaa ja analysointia.
Jos palontutkinnalla saatavat tiedot dokumentoidaan tilastointijärjestelmän avulla, on järjestelmä myös tärkein tutkinnalla saatujen tietojen laajemman hyödyntämisen väline.
Uusitussa tilastointijärjestelmässä tietojen hyödyntämistä on pyritty helpottamaan. Vanhan järjestelmän käyttö on ollut suhteellisen työlästä. Myös tietojen siirtymisessä kunnista valtakunnalliseen tietokantaan on ollut ongelmia, jolloin kootut tilastot ovat olleet puutteellisia. PRONTOn avulla kuntien ja valtion pelastusviranomaisten on tarkoitus voida seurata ja hyödyntää järjestelmään tallennettuja tietoja yksittäisten kuntien, eri tavoin määriteltävissä olevien alueiden sekä koko maan osalta. Myös ympäristöministeriöllä ja Turvatekniikan keskuksella on käyttöoikeudet järjestelmään.
PRONTOn raportointivälineet mahdollistavat, että periaatteessa jokaisella käyttäjällä on saatavillaan tarvitsemansa tilastotiedot. Asioista, jotka kiinnostavat yleisemmin tai suurempaa ryhmää, tietokantaan tuotetaan valmiita tilastoja. Valmiiden tilastojen lisäksi tietokantaan voi tehdä erilaisia hakuja.
Tilastotietojen tuottaminen
Tulipaloista julkaistaan yleistä tilastotietoa varsin vähän. Vielä vähemmän julkaistaan aineistoa, jossa tietoja olisi analysoitu tarkemmin esimerkiksi suhteessa aiempiin vuosiin, muihin maihin tai muihin toimialoihin. Tilastotietojen julkaisemiseen pitäisi panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Tilastotietoja olisi myös pyrittävä hyödyntämään aiempaa laajemmin ja järjestelmällisemmin kehittämällä tilastojen analysointia.
Tilastointijärjestelmän tietokantaan sisältyviä raportteja sisäministeriö on julkaissut pelastustoimen vuositilastoina, joista viimeisin sisältää vuodet 1995 - 1997(9). Julkaisu kattaa tärkeimmät tilastoidut tiedot, mutta sisältää ainoastaan taulukkoja ja kaavioita eikä tietojen analysointia.
Lääninhallitukset arvioivat sisäasiainministeriön toimeksiannosta peruspalveluja eri toimialojen osalta. Peruspalvelujen arviointiraportit käsittävät esimerkiksi palvelujen saatavuuden, laadun, taloudellisuuden ja vaikuttavuuden. Arviointeja hyödynnetään lääneissä ja ministeriössä pääasiassa taloussuunnittelussa, erilaisten valtakunnallisten suunnitelmien laadinnassa ja säädösvalmistelussa. Pelastustoimen osalta arviointiraportit kattavat esimerkiksi palojen määrän, palokuolemat, onnettomuuksien ennaltaehkäisyn ja palotarkastukset, ja näihin liittyen tehdään johtopäätöksiä ja esitetään toimenpidesuosituksia. Arvioinnissa käytetyt perustiedot perustuvat osin tilastointijärjestelmän tietokantaan.
TUKES julkaisee vuosittain toimialaltaan tietoonsa tulleista onnettomuus- ja vaaratilanteista raportin(10), joka perustuu TUKESin ylläpitämään onnettomuus- ja vauriorekisteriin (VARO). Julkaisuun sisältyy onnettomuuksien yhteenvetotietojen lisäksi jonkin verran tietojen analysointia. Tarkemmin tietoja on analysoitu vuodet 1986 - 1996 kattavassa raportissa(11), jossa on esitetty myös toimenpide-ehdotuksia tietojen hyödyntämiseksi valvonnassa, tutkimus- ja kehittämistoiminnassa ja tiedotustoiminnassa.
Jos PRONTO toimii suunnitellulla tavalla myös käytännössä, mahdollistaa se hyvin monenlaisen tiedon tuottamisen. Tiedonlevityskanavana se voi toimia kuitenkin vain rajallisesti. Tilastojulkaisut, artikkelit ja tiedotteet ovat edelleen varsinaiset tiedon levittämisen välineet.
4.3 Työryhmän esitykset dokumentoinnin ja tilastoinnin kehittämiseksi
Onnettomuustilastoinnin tietojen laatua on parannettava. Ensivaiheen tavoitteena olisi vähentää merkittävästi tilastoissa niiden palojen osuutta, joiden syiden arvioissa on esitetty "ei tietoa palon aiheuttajasta tai syttymissyystä".
Tavoitteena tulee olla, että selosteet täytetään kaikista paloista huolellisesti. Vähintäänkin kuolemaan johtaneista tulipaloista sekä paloista majoitus- ja hoitolaitoksissa ja suurissa kokoontumistiloissa onnettomuus- ja rakennusselosteet olisi täytettävä erityisen perusteellisesti hyödyntämällä tekstikenttiä lisätietojen antamiseen.
Erityisesti vakavammista paloista tulisi pyrkiä huolehtimaan palautetiedon saamisesta poliisin tai muun tahon tekemästä tutkinnasta sekä palautetiedon kirjaamisesta selosteisiin. Poliisin palautetiedon toimittamisen osalta pitää pyrkiä yhteisiin käytäntöihin. Tavat palautetiedon kirjaamiseen selosteisiin pitää myös ohjeistaa tarkemmin.
PRONTOa dokumentointivälineenä tulee edelleen kehittää nimenomaan niin, että riittävät tiedot ovat sillä dokumentoitavissa ja että tietojen kirjaaminen on mahdollisimman vaivatonta.
Selosteiden täyttämisessä olleisiin ongelmiin on pyrittävä vaikuttamaan uuden tilastointijärjestelmän käyttöönottokoulutuksen yhteydessä. Koulutuksen ja ohjeistuksen on oltava riittävän selkeää ja kattavaa, jotta selosteet täytettäisiin aiempaa huolellisemmin.
Selosteiden huolellista täyttämistä on myös tuettava ja motivoitava. Täyttämisessä havaittuihin ongelmiin - vajavaiseen täyttöön ja eroihin kirjaustavoissa - olisi mahdollista kiinnittää huomiota esimerkiksi PRONTOn kotisivulla. Täyttämistä on motivoitava tuottamalla tilastoista säännöllisesti yhteenvetotietoja. Samoin on tarvittaessa kerrottava tilastojen perusteella tehdyistä johtopäätöksistä ja toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai joita suunnitellaan.
Pelastustoimiasetuksen säännöstä onnettomuuskehityksen seurannasta on toteutettava myös käytännössä. Palojen syiden ja määrän kehityksen järjestelmälliseen seurantaan on luotava menettelyt. Valtakunnalliset ja alueelliset tilastot on julkaistava säännöllisesti. Tilastojulkaisuihin on sisällyttävä tietoa paitsi palojen syistä ja määrästä, niin myös tapahtuneesta kehityksestä ja mahdollisista toteutetuista ja suunnitelluista toimenpiteistä.
Palokuolemien tilastoinnin kehittämiseksi olisi toteutettava erillinen hanke. Palokuolemien määrästä ja syistä ei pelastustoimen tilastojen pohjalta ole käytettävissä riittävän tarkkaa tietoa. Hankkeella pyrittäisiin saamaan perustietoa tärkeimmistä palontutkinnassa selvitettävistä ja raportoitavista asioista sekä tietoa siitä, miksi tilastotiedot ovat virheellisiä tai kirjataanko joitain asioita puutteellisesti tai väärin. Hankkeen pohjalta voitaisiin päättää riittääkö jatkossa PRONTO tiedon tuottamisen välineenä vai onko tarvetta toteuttaa tietojen tarkempi seuranta muilla keinoin. Onko esimerkiksi Suomen tai Ruotsin liikennekuolemien tutkintajärjestelmistä malliksi palokuolemien tutkintaan, tai onko Ruotsissa toteutettu palokuolemien seurantatapa meille sopiva.
Sisältö
5. PELASTUSTOIMEN HENKILÖSTÖN KOULUTUS
5.1 Koulutuksen nykytila
Pelastusviranomaisten palontutkinnan kehittämisen edellytyksenä on riittävän ammattitaidon hankkiminen ja sitä varten tarvittavan koulutuksen tarjoaminen. Suuri osa sammutus- ja pelastustöitä johtavista henkilöistä ja savusukeltajista on saanut hyvin vähän tai ei ollenkaan koulutusta palontutkintaan liittyvistä asioista, mikä näkyy myös asenteissa palontutkintaan. Luotettavien arvioiden tekemiseksi tarvittavan perustietämyksen taso ei ole tällä hetkellä riittävä. Myöskään tietojen dokumentoinnin merkitykseen ja tietojen hyödyntämismahdollisuuksiin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota.
Ammatillinen peruskoulutus
Pelastustoimen ammattitutkintojen opetussuunnitelmiin on syksystä 1992 sisältynyt palontutkintaa seuraavasti:
Miehistötutkinnon pelastajalinjalla palonsyyntutkinnan perusteet on osana palotarkastuskurssia. Kurssin 35 tunnista palonsyyntutkintaan liittyvää on kuudesta kahdeksaan tuntia.
Alipäällystötutkintoon sisältyy 35 tunnin kurssi palontutkinnasta. Kurssi on osa palonehkäisyn oppimäärää. Koulutustavoitteena on tuntea palontutkinnan ja palonsyyntutkinnan periaatteet.
Päällystötutkintoon on palomestarikurssista 20 lähtien (valmistuneet joulukuussa 1995) sisältynyt 35 tunnin kurssi palontutkinnasta osana palonehkäisyn oppimäärää. Vuosina 1992 - 1995 valmistuneilla aiemmilla palomestarikursseilla palontutkinnan opetusmäärä vaihteli vuosittain. Uuteen palopäällystön ammattikorkeakoulututkintoon on esitetty sisältyvän vastaavan laajuinen palontutkinnan kurssi.
Ammatillinen täydennyskoulutus
Pelastusopiston palonsyyntutkinnan peruskurssi kestää kolme päivää ja on tarkoitettu ensisijassa palotarkastajille ja paloesimiehille. Kurssi käsittää perusteet palonsyyntutkinnasta ja palopaikan teknisestä tutkinnasta. Opetusmuotona ovat luennot ja käytännön harjoitukset. Luennoitsijoina ovat opiston opettajan lisäksi palonsyyntutkintaan perehtynyt poliisi ja muita asiantuntijoita. Kurssin ryhmäkoko on noin 20 henkilöä. Osallistujat maksavat 900 markan kurssimaksun. Kurssi on järjestetty kerran vuodessa vuodesta 1994 lähtien ja tähän mennessä kurssin on käynyt noin 100 henkilöä. Vuonna 1997 järjestettiin myös kolmen päivän jatkokurssi.
Myös Suomen Palopäällystöliitto on järjestänyt kolmen päivän pituisia palonsyyntutkintakursseja, jotka on tarkoitettu palonsyyn selvittämisen kanssa tekemisiin joutuville. Tavoitteena on ollut kouluttaa palonsyyn selvittämiseen perehtyneitä alueellisia yhteyshenkilöitä, jotka mahdollisesti täydentäisivät tietojaan pidemmällä palorikosten tutkintakurssilla. Tämä tavoite ei ole kuitenkaan toteutunut. Kolmen päivän kurssi on käsittänyt perusteet lainsäädännöstä, toiminnasta palopaikalla, teknisestä tutkinnasta ja eri tahojen yhteistyöstä. Kurssin sisällöstä ja käytännön toteutuksesta on vastannut Poliisiammattikorkeakoulu. Kurssin ryhmäkoko on ollut enintään 20 henkilöä. Kurssimaksu on ollut 1100 markkaa. Kursseja on järjestetty yksi tai kaksi kertaa vuodessa ja kurssin käyneitä on noin 100 henkilöä.
Poliisiammattikorkeakoulun palorikosten tutkintakurssi kestää nykyisin 15 päivää. Kurssin tavoitteena on oppia tutkimaan itsenäisesti tavanomaisia palorikoksia ja tutkijaryhmän jäsenenä laajoja ja vaikeita palorikoksia. Aihekokonaisuuksia ovat tutkinnan peruslähtökohdat, palonsyyoppi, alkutoimet ja välineet, tekninen tutkinta, murha- ja pyromaanipoltot, paloruumis, vakuutuspetokset, ajoneuvo- ja työkonepalot, räjähteet, suurpalot, erinäiset palonsyyt, myrkky- ja kemialliset päästöt sekä tutkintapöytäkirja. Kurssi käsittää luentoja ja käytännön harjoituksia sekä ennen kurssia tehtävän etätyön, jota käsitellään kurssilla. Kurssilla on mahdollista suorittaa myös tulityökortti. Opettajina on poliiseja, pelastusalan henkilöitä ja eri alojen asiantuntijoita. Kurssin varsinainen kohderyhmä on palorikoksia tutkivat poliisit. Kurssilla on 24 paikkaa, joista kahdeksan on yleensä varattu pelastusviranomaisille. Pelastusviranomaisten puolelta osallistujat on valinnut sisäministeriön pelastusosasto. Erillistä kurssimaksua ei tähän asti ole ollut. Aiemmin, kun kurssi kesti 10 päivää, kursseja järjestettiin kaksi tai kolme kertaa vuodessa. Käytettävissä olevat resurssit mahdollistavat vuonna 2000 vain yhden kurssin järjestämisen, johon ei ole kiintiöity paikkoja pelastusviranomaisille.
Työpaikkakoulutus
Palonsyyntutkinnan koulutusta on jonkin verran toteutettu pelastustoimen yhteistoiminta-alueiden tai poliisin kihlakuntien puitteissa pelastuslaitosten ja poliisin yhteistyönä. Myös muita asiantuntijoita ja yhteistyötahoja, kuten vakuutusyhtiöitä, on ollut mukana koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Kovin laajaa tai järjestelmällistä koulutus ei ole ollut, mutta useilla pelastuslaitoksilla on suunnitteilla koulutuksen lisääminen.
Vapaaehtoinen ja sivutoiminen henkilöstö
Peruskoulutusjärjestelmän kursseihin ei ole sisältynyt palontutkintaa. Miehistökurssien, kuten savusukelluskurssin, koulutustavoitteena ei ole antaa sellaisia valmiuksia, joihin palontutkinnan voisi katsoa sisältyvän. Päällystökurssit - yksikönjohtajan kurssi ja sen täydennyskurssi sekä sopimuspalopäällikön kurssi - puolestaan mahdollistavat toimimisen sellaisissa sopimuspalokunnan tehtävissä, jotka edellyttävät palontutkinnan perustietojen hallitsemista.
Koulutustilanteen kartoittamiseksi tehtiin kysely pelastusliittojen toiminnanjohtajille. Vastausten mukaan vain muutamalla alueella on sopimuspalokunnille annettu koulutusta palonsyyntutkinnasta. Yli puolella alueista oli kuitenkin suunnitteilla koulutuksen järjestämistä yhteistyössä pelastusviranomaisten ja poliisin kanssa.
Koulutus Ruotsissa
Ruotsissa koulutus perustuu 15 päivän palontutkintakurssiin. Kurssin järjestävät kerran vuodessa poliisikorkeakoulu ja rikostekninen laboratorio yhdessä. Puolet osallistujista on poliisin teknisiä tutkijoita ja puolet pelastusviranomaisia, mielellään samoilta alueilta kuin poliisit. Pelastusviranomaisten osalta tavoitteena on oppia tekemään palontutkintaa yhteistyössä poliisin kanssa sekä esiintymään oikeudenkäynnissä asiantuntijana tai todistajana. Kurssin sisältö on hyvin samanlainen kuin Suomen palorikostutkintakurssi. Suurimpana erona on ehkä, että kurssi järjestetään kahdessa osassa ja että kurssimaksu on yli 17 000 markkaa.
Palontutkintakurssin lisäksi on palopäällystölle tarkoitettu kolmen päivän täydennyskurssi sähköisistä ja kemiallisista palonsyistä, jonka rikostekninen laboratorio järjestää.
Koulutusmateriaali
Kukin koulutuksen järjestäjä on tuottanut omaa koulutusmateriaalia. Eri tutkimusraporteissa ja vastaavissa on myös käsitelty erityisesti teknistä tutkintaa. Yhteisellekin kurssiaineistolle on tarvetta, jotta koulutuksessa opetettavat tärkeimmät periaatteet ja käytännöt olisivat yhdenmukaisia.
VTT on tehnyt kolmeosaisen oppikirjan palonsyyn selvittämisestä(12). Kirja on tarkoitettu poliisin ja pelastusviranomaisten sekä vakuutusyhtiöiden ja muiden paloasiantuntijoiden ja -tutkijoiden käyttöön. Kirjassa käsitellään hyvin perusteellisesti palontutkintaa ja sen teoriaa. Kolmanteen osaan on koottu palopaikan tutkintaan ja toimintaan palopaikalla liittyviä asioita.
Poliisiammattikorkeakoulu on tekemässä palorikostutkinnan käsikirjaa, joka perustuu poliisin käytössä oleviin ohjeisiin ja VTT:n oppikirjan kolmanteen osaan. Myös Turvatekniikan keskus ja pelastusviranomaisia on mukana käsikirjan tekemisessä. Käsikirja julkaistaan cd-rom -versiona ja se on tarkoitettu poliisin ja pelastusviranomaisten käyttöön.
5.2 Koulutukselle asetettavat tavoitteet
Kaikkien palopaikalla pelastus- ja sammutustöihin osallistuvien on tiedettävä perusasiat siitä, miten palopaikalla toimitaan tutkimuksia edistävällä tavalla.
Sammutus- ja pelastustyön aikana tehtävien havaintojen tekemiseen on oltava valmiudet erityisesti savusukeltajilla ja yksiköiden johtajilla.
Toimintaa palopaikalla johtavan pelastusviranomaisen on kyettävä tunnistamaan rikosepäily sekä osattava toimia yhteistyössä poliisin kanssa. Rikosepäilyn tunnistaminen edellyttää tietoa palorikoksista, esimerkiksi mitä piirteitä liittyy tahallisiin paloihin.
Pelastustoiminnan johtajan tai muun henkilön, joka tekee tapahtumasta onnettomuusselosteen, on kyettävä arvioimaan palon syy. Arvion tekemiseksi on pystyttävä tekemään johtopäätöksiä tehdyistä havainnoista ja niiden perusteella esittämään alustava arvio tulipalon syystä (syttymissyystä, aiheuttajasta, tahallisuudesta).
Mitä tarkemmin palojen syyt pyritään selvittämään pelastusviranomaisten toimesta, sitä suuremmat ovat vaatimukset henkilöiden koulutukselle ja ammattitaidon kehittämiselle. Tarvitaan enemmän tietoa palojen teknisestä tutkinnasta, jälkien ja todisteiden suojaamisesta ja näytteiden ottamisesta. On pystyttävä tekemään tarkempia havaintoja ja arvioimaan eri tekijöiden merkitystä arvioiden luotettavuuden parantamiseksi sekä pystyttävä arvioimaan palon syttymiseen ja kehittymiseen vaikuttaneita tekijöitä. Toiminen yhteistyössä poliisin ja muiden tahojen kanssa edellyttää muiden toimialojen toimintatapojen, toimivaltuuksien ja palontutkinnan tavoitteiden tuntemista.
Tilastointijärjestelmään sisältyvien onnettomuus- ja rakennusselosteiden oikeaa täyttämistä pitää kouluttaa enemmän. Kyky hyödyntää tilastotietoja on myös alue, jota tulee kehittää koulutuksella.
5.3 Työryhmän esitys koulutuksen järjestämiseksi
Päätoimisen pelastustoimen henkilöstön peruskoulutus
Palontutkinnan tulee myös jatkossa sisältyä ammattitutkintoihin vähintään nykyisessä laajuudessa.
Tietojen dokumentointiin ja hyödyntämismahdollisuuksiin tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota erityisesti palonehkäisyn opetuksessa sekä pelastushallinnon tilastointijärjestelmän käyttökoulutuksessa.
Pelastustoimen henkilöstön täydennyskoulutus
Täydennyskoulutus perustuisi palontutkinnan perus- ja jatkokursseihin, palorikosten tutkintakurssiin sekä täydennyskursseihin. Kurssien sisällöstä ja käytännön toteutuksesta vastaisivat Pelastusopisto ja Poliisiammattikorkeakoulu.
Peruskurssin, 3 - 5 päivää, tavoitteena olisi antaa peruskäsitys palontutkintaan liittyvistä asioista. Kurssin tulisi antaa perustiedot toiminnasta palopaikalla, palontutkinnasta ja erityisesti ensihavaintojen tekemisestä, palopaikan teknisen tutkinnan turvaamisesta sekä työturvallisuudesta. Varsinainen selvitystyöhön ja tutkintaan perehdyttäminen tapahtuisi pidemmillä kursseilla. Kurssille ei olisi erityisiä esitietovaatimuksia.
Jatkokurssilla, 5 - 10 päivää, perehdyttäisiin palontutkintaa koskevaan lainsäädäntöön sekä peruskurssia tarkemmin palonsyyntutkintaan ja palopaikan tekniseen tutkintaan. Kurssi antaisi valmiudet tarkempaan palonsyyn selvittämiseen sekä toimimiseen yhteistyössä poliisin ja muiden tahojen kanssa. Kurssin tulisi antaa myös valmiudet toimia kouluttajana ja alueellisena yhteyshenkilönä. Osallistumisen edellytyksenä olisivat tietyt perustiedot, esimerkiksi palontutkinnan peruskurssin suorittaminen, tai tietty peruskoulutus.
Pidempi palorikosten tutkintakurssi, 10 - 15 päivää, antaisi jatkokurssia perusteellisemmat valmiudet tutkintatyöhön. Kurssi rajattaisiin ensisijassa henkilöille, jotka vastaavat palontutkinnasta kunnissa tai kuntien yhteistyöryhmissä.
Erillisiä 1 - 3 päivän täydennyskursseja järjestettäisiin esim. sähköisistä palonsyistä, räjähdyspaikkatutkinnasta ja palavista nesteistä.
Tietojen dokumentointia ja hyödyntämistä tulisi opettaa lisäksi tilastointijärjestelmän käyttökoulutuksen yhteydessä sekä palotarkastus- ja palonehkäisyopetuksessa.
Ylläpitokoulutus
Ylläpitokoulutuksen järjestämisestä vastaavat ensisijassa pelastuslaitokset. Koulutustilaisuuksia ja viikkoharjoituksia tulisi myös jatkossa pyrkiä toteuttamaan yhteistyössä poliisin ja muiden tahojen kanssa, jotta yhteiset toimintatavat saataisiin vakiinnutettua.
Erilaiset ajankohtaisseminaarit ovat tärkeä osa tietojen ylläpitoa. Uuden tiedon lisäksi ne tarjoavat mahdollisuuden eri tahojen kokemusten vaihtoon ja yhteistyön edistämiseen.
Vapaaehtoisen ja sivutoimisen pelastustoimen henkilöstön koulutus
Palontutkinnan perusasiat tulisi sisällyttää yksikönjohtajan ja sopimuspalopäällikön kursseihin. Palontutkintaa tulisi olla vähintään yksi koulutuspäivä.
Sopimuspalokuntien päällystölle on tarpeellista järjestää erillinen täydennyskurssi, joka voisi olla sisällöltään ja tavoitteiltaan jonkin verran suppeampi kuin edellä esitetty palontutkinnan peruskurssi.
Miehistön tarvitsema koulutus tulisi toteuttaa viikkoharjoitusten yhteydessä.
5.4 Koulutuksen toteuttaminen
Tavoitteena tulee olla, että kuntien pelastustoimen henkilöstö saa tarvitsemansa koulutuksen, joko perus- tai täydennyskoulutuksessa tai pelastuslaitosten omana koulutuksena. Tärkein koulutettavien ryhmä on operatiivinen päällystö.
Tavoitteen toteutuminen edellyttäisi koulutustarjonnan merkittävää lisäämistä. Koulutusta tulisi myös pystyä tarjoamaan niin, että kurssimaksut eivät jatkossakaan rajoittaisi osallistumismahdollisuuksia. Koulutustarjonnan lisäämisen suhteen rajoittavana tekijänä on kuitenkin rahoituksen lisäksi myös kouluttajien vähäisyys. Ilman merkittävää resurssien lisäystä voitaneen täydennyskurssien tarjonta enimmillään kaksinkertaistaa nykyisestä: peruskurssi neljästä kuuteen kertaan vuodessa (80 - 120 henkilöä), jatkokurssi kahdesta kolmeen kertaan (40 - 60 henkilöä) ja palorikosten tutkintakurssi kerran tai kaksi vuodessa (10 - 20 pelastustoimen henkilöä). Painopiste täydennyskoulutuksessa jäisi tällöin pelastuslaitosten omaan ja yhteistoiminta- tai muiden alueiden puitteissa järjestettävään yhteiseen koulutukseen, jolloin täydennyskoulutustarjonta tulisi kohdentaa erityisesti henkilöihin, jotka voivat toimia kouluttajina pelastuslaitoksissa.
Pelastuslaitosten ja sopimuspalokuntien henkilöstön oman koulutuksen lisääminen ja koulutuksen tietyn tason takaaminen edellyttää kouluttajilta (kurssinjohtajilta) vähintäänkin perustietojen hallitsemista. Erillisiä kouluttajille tarkoitettuja kursseja on tarpeellista toteuttaa, jos omaa koulutusta halutaan lisätä nopealla aikataululla.
Perustietojen opettaminen nopeasti suuremmalle joukolle on mahdollista myös seminaarityyppisin kurssein. Koska erityisesti on pulaa palontutkintaan hyvin perehtyneistä kouluttajista, on muutaman päivän seminaareilla mahdollista hyödyntää kouluttajaresursseja tehokkaammin.
Koulutusyhteistyö
Rajallisten koulutusresurssien tarkoituksenmukainen hyödyntäminen edellyttää, että koulutuksesta sovitaan koulutustavoitteiden ja -järjestelyjen sekä rahoituksen osalta yhteistyössä koulutusta ja kursseja järjestävien tahojen kanssa (Pelastusopisto, Poliisiammattikorkeakoulu, SPEK, Suomen Palopäällystöliitto). Koulutuksen kehittämiseksi on myös koulutukselle asetettavien tavoitteiden toteutumista ja koulutustarvetta seurattava. Pelastustoimen henkilöstön koulutuksessa päävastuu koulutustarjonnasta ja koulutuksen koordinoinnista ja kehittämisestä tulee olla Pelastusopistolla.
Pelastusopiston ja Poliisiammattikorkeakoulun käytännön yhteistyön tiivistämistä on tarkoituksenmukaista jatkaa sekä perus- että täydennyskoulutuksen puolella. Yhteistyö koulutussuunnittelussa, toisen oppilaitoksen opettajien asiantuntemuksen hyödyntäminen ja yhteisten kurssien järjestäminen ovat keinoja, joilla palontutkinnan opetusta voidaan kehittää edelleen. Tällainen yhteistyö vastaisi myös TURKO-työryhmän esityksiä turvallisuusalan koulutuksen kehittämiseksi(13). Tärkein yhteisistä kursseista saatava hyöty olisi silti mahdollisuus kehittää koulutettavien poliisien ja pelastustoimen henkilöiden käytännön yhteistyötä luontevalla tavalla varsinkin, jos saman alueen pelastusviranomaisia ja poliiseja voisi osallistua samoille kursseille.
Sisältö
Lähteitä
(1) Tuhopolttotyöryhmän mietintö. Sisäasiainministeriön poliisiosaston julkaisuja Sarja A 2/1990.
2) Tulipalojen syiden tutkimistehtävien siirtämistä poliisilta paloviranomaisille selvittäneen jaoston mietintö.Sisäasiainministeriö, Pelastushallinnon neuvottelukunta 30.4.1992 (dnro 2/736/92).
(3) Pelastuslakityöryhmän mietintö. Sisäasiainministeriön julkaisuja 1/1996.
(4) Palonsyyntutkinta ja sähköpalot. TUKES-julkaisu 7/1997.
(5) Palonsyyntutkintaryhmän projektikertomus. Kouvolan yhteistoiminta-alueen paloviranomaisten palonsyyntutkintaryhmä. Valkeala 1997.
(6) Kuhmoisten hotellipalo 23.12.1995. Onnettomuustutkintakeskus. Tutkintaselostus 4/1995.
(7) Sähkö palon syttymissyynä, Seurantatutkimus Vantaalla sekä pelastustoimen Kouvolan ja Kotkan yhteistoiminta-alueilla. TUKES-julkaisu 8/1999.
(8) Esimerkiksi: Safer Communities: Towards Effective Arson Control. The Report of the Arson Scoping Study. Home Office. UK 1999.
(9) Pelastustoimen vuositilastot 1995-1997 ja aikasarja vuosilta 1975-1997. Sisäasiainministeriön pelastusosaston julkaisuja, Sarja B:17.
(10) Viimeisin julkaisu: Turvatekniikan keskuksen tietoon tulleet onnettomuus- ja vaaratilanteet vuonna 1998. TUKES-julkaisu 5/1999.
(11) Turvatekniikan keskuksen toimialalla 1986 - 1996 sattuneet onnettomuudet. TUKES-julkaisu 4/1998.
(12) Mangs & Keski-Rahkonen. 1997. Palonsyyn selvittäminen. Oppikirja, osat 1-3. VTT Tiedotteita 8173, 1874, 1875. Oppikirjasta on myös Poliisiammattikorkeakoulun julkaisema painos.
(13) Sisäisen turvallisuuden ammattikorkeakoulun perustamistarpeita ja -mahdollisuuksia selvittäneen työryhmän ns. TURKO-työryhmän mietintö. Sisäasiainministeriö 31.12.1999.
8