Sisäasiainministeriön pelastusosasto järjesti NORDRED- pelastuspalvelusopimuksen 20-vuotisjuhlakonferenssin Vaasassa 2-4.6.2009. Konferenssin tarkoituksena oli katsoa tulevaisuuteen ja käsitellä valtakunnanrajan yli ulottuvan pelastusyhteistyön kehittämistarpeita.
Vaasan
yliopistolla järjestettyyn konferenssiin osallistui yli 100 pelastustoimintaan
osallistuvaa viranomaista ja eri yhteistoiminta-tahojen edustajaa kaikista
pohjoismaista. Konferenssin puheen-johtajana toimi vuonna 1989 Tukholmassa
allekirjoitettua NORDRED -sopimusta laatimassa ollut pelastusylijohtaja
Pentti Partanen.
Juhlakonferenssin aluksi muisteltiin NORDRED -sopimuksen 20-vuotista historiaa, jonka jälkeen katse käännettiin pohjoismaisen yhteistoiminnan nykytilaan ja ajankohtaisiin asioihin.
Valtiosihteeri Antti Pelttari kertoi omassa esityksessään Suomen pelastustoiminnan ajankohtaisista asioista. Pelttari otti esille myös pohjoismaiden pelastuspalvelusta vastaavien ministereiden tiivistyneen yhteistyön, jonka tavoitteita linjaa pohjoismaisten pelastustoimesta vastaavien ministereiden huhtikuussa Tukholmassa laatima Hagan julistus. Pohjoismaista yhteistyötä koskevien asioiden nouseminen poliittiselle agendalle viestii pohjoismaisen yhteistyön arvostuksen noususta ja sen toimivuuden tunnustamisesta vakiintuneessa pelastustoimen yhteistyössä.
Konferenssissa käsiteltiin myös NORDRED -sopimuksen tulevaisuudennäkymiä ja sopimuksen suhdetta muihin kansainvälisiin sopimuksiin. Pohjoismaiden neuvoston Kööpenhaminan-sihteeristön johtaja Jan-Erik Enestam kertoi tämän päivän pohjoismaisesta yhteistyöstä, erityisesti siviili- ja sotilasorganisaatioiden yhteistyön tiivistämisestä. Hän myös kehotti pohjoismaita ajattelemaan ”suuresti”: yhdessä viisi pientä maata voivat saada aikaan paljon tulosta.
Yksi
konferenssipäivä käytettiin ryhmätyöskentelyyn, aamupäivän aiheina merellinen
pelastuspalveluyhteistyö (MIRG), kansainvälisen avun vastaanottaminen (Host
Nation Support eli HNS) sekä valtakunnanrajat ylittävät harjoitukset.
Iltapäivällä työryhmissä pohdittiin tulevaisuuden näkökulmasta paikalliseen,
valtakunnalliseen sekä kansainväliseen yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä.
Vaikka pohjoismaisella yhteistyöllä on pitkät ja tiiviit perinteet, tuli
ryhmätyöskentelyssä esille yllättäviäkin seikkoja, joita emme tunne
naapurimaidemme järjestelmistä.
NORDRED 20 vuotta -konferenssin päätössanat lausui kansliapäällikkö Ritva Viljanen, joka korosti konferenssin ryhmätyöaiheiden olleen paitsi konkreettisia, samalla erityisen ajankohtaisia. Hän myös muistutti siitä, että vaikka suurin huomio tavallisesti kiinnittyy katastrofeihin, on aina syytä pitää mielessä arjen turvallisuuden merkitys. Kansliapäällikkö Viljanen myös totesi Hagan julistuksen tarkoittavan entistä laajemman varautumisperspektiivin ottamista NORDRED -yhteistyön työlistalle.
NORDRED -sopimus on pohjoismaiden välinen pelastuspalvelusopimus, joka koskee valtakunnanrajojen yli ulottuvaa apua onnettomuuksissa ja uhkaavissa vaaratilanteissa. Valtakunnallisella tasolla sopimuksen tarkoittama yhteistyö tapahtuu NORDRED -yhteistyöryhmässä, jossa sopimusvaltioilla on kullakin vuorollaan kolmivuotinen puheenjohtajuus. Suomi toimi NORDRED -puheenjohtajamaana kesäkuusta 2006 lähtien ja sai nyt puheenjohtajuutensa päätteeksi perinteisen harjoitukseen yhdistetyn konferenssin sijaan järjestää sopimuksen 20 -vuotisjuhlakonferenssin.
Konferenssin tuloksena laadittiin yhteinen julkilausuma, joka antaa evästyksiä NORDRED -yhteistyön kehittämiseksi seuraavan puheenjohtajuuden Vaasassa vastaanottaneelle Norjalle.
Ylitarkastaja Anna Kaikkonen, PEO
Sivua muokattu: 11.6.2009
seuraavaedellinen