Tupakkalainsäädännön muutokset, jotka koskevat savukkeiden paloturvallisuutta, tulevat voimaan 1.4.2010. Suomessa myytävien savukkeiden on oltava niin sanottuja itsestään sammuvia, jolloin on pienempi todennäköisyys, että palava savuke huolimattomasti käsiteltynä sytyttää tulipalon. Tulipalojen ja palokuolemien määrään odotetaan merkittävää vähennystä, kun nykyiset savukkeet korvautuvat itsestään sammuvilla savukkeilla. Palokuolemia arvioidaan ehkäistävän 10–15 vuosittain. Tupakoinnista alkunsa saaneiden tulipalojen määrässä vähennyksen arvioidaan olevan 20 % ja välittömissä omaisuusvahingoissa 25 %.
Suomi on toistaiseksi ensimmäinen Euroopan maa, joka on säätänyt savukkeille paloturvallisuusvaatimukset. Vastaavat vaatimukset on säädetty Kanadassa, Yhdysvaltojen lähes kaikissa osavaltiossa sekä Australiassa. Parhaillaan on lausunnolla luonnos kansainväliseksi standardiksi (ISO standardi), joka valmistuttuaan on tarkoitus ottaa EU-vaatimusten pohjaksi.
Millainen on itsestään sammuva savuke
Nykyiset savukkeet on yleensä suunniteltu palamaan kokonaan tai filtteriin
asti, jos savukkeen jättää palamaan. Muuttamalla savukkeen rakennetta voidaan
vähentää savukkeen kykyä ylläpitää paloa. Yksi käytössä oleva tekniikka on
tehdä savukepaperista muutamasta kohdasta hieman paksumpi, jolloin nämä kohdat
rajoittavat paperin palamista ja palaminen etenee vain jos savuketta
imetään.

Savukkeen sammumisen testimenetelmänä käytetään amerikkalaista standardia ASTM E2187-04 ”Standard Test Method for Measuring the Ignition Strength of Cigarettes”. Testissä palava savuke asetetaan paperin päälle (10 kerrosta standardisuodatinpaperia). Vaatimuksena on, että korkeintaan 25 % testattavasta 40 savukkeen erästä saa palaa loppuun asti. Valmistustekniset tai muut keinot, joilla vaatimus saadaan täytettyä, ovat valmistajan määritettävissä.
Tavoitteena palokuolemien ehkäiseminen
Kuolemaan johtaneiden tulipalojen yleisin syttymissyy Suomessa on tupakointi
ja siihen liittyvä huolimaton tulenkäsittely. Tupakoinnista alkunsa saaneissa
paloissa kuolee vuosittain 25–35 ihmistä (vuosina 2007–2008 yhteensä 56
palokuolemaa ja 34 vakavaa loukkaantumista). Suurimmassa osassa tapauksia on
kyse tupakoinnista vuoteessa tai sohvalla. Tupakoinnista alkunsa saaneen palon
uhri on usein alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alainen. Palon uhri
on usein myös ikääntynyt tai liikuntarajoitteinen henkilö.
Pelastustoimen tilastojen mukaan kaikista tulipaloista noin 6 % arvioidaan saaneen alkunsa palavasta savukkeesta tai muusta tupakkatuotteesta. Tämä on noin 900 tulipaloa vuosittain. Näiden palojen aiheuttamat välittömät omaisuusvahingot arvioidaan 6 miljoonaksi euroksi vuosittain. Noin 40 % savukkeesta alkaneista tulipaloista on maastopaloja, mikä on 10 % kaikista maastopaloista.
| Pelastustoimen tehtävät; tulipalon syttymissyy savuke |
2006 | 2007 | 2008 | 2009 | Keskiarvo 2006-2009 |
| Rakennuspalot | 195 | 200 | 253 | 306 | 239 |
| Liikennevälinepalot | 12 | 3 | 4 | 8 | 7 |
| Maastopalot | 702 | 240 | 350 | 286 | 395 |
| Muut tulipalot | 314 | 304 | 334 | 283 | 309 |
| Yhteensä | 1223 | 747 | 941 | 883 | 949 |
Miten muualla
Savukkeiden paloturvallisuusvaatimukset tulivat ensimmäisenä voimaan New Yorkin osavaltiossa kesäkuussa 2004. Sen jälkeen 49 muuta Yhdysvaltojen osavaltiota on säätänyt vastaavanlaiset vaatimukset. Alustavien tilastojen mukaan tupakoinnista aiheutuneiden palokuolemien määrä olisi New Yorkissa vähentynyt 35 %.
Kanadassa säädettiin ensimmäisenä koko maata koskevat paloturvallisuusvaatimukset, jotka tulivat voimaan lokakuussa 2005. Australiassa paloturvallisuusvaatimukset tulevat osittain voimaan 23.3.2010 ja kokonaisuudessaan 23.9.2010. Uusi-Seelanti valmistelee vaatimusten käyttöönottoa.
Myös EU-tason sääntelyä valmistellaan. Euroopan yhteisöjen komissio antoi huhtikuussa 2008 päätöksen, jonka nojalla on tarkoitus ottaa käyttöön eurooppalainen standardi savukkeiden paloturvallisuusvaatimuksista. Standardiluonnos on parhaillaan lausunnolla. Alkuperäisenä tavoitteena oli, että vuoteen 2011 mennessä kaikki EU-alueella myytävät savukkeet olisivat itsestään sammuvia.
Lisätietoa
STM:n asetus savukkeiden paloturvallisuudesta
Yhdysvaltalainen kampanjasivusto
Englantilainen kampanjasivusto
Sivua muokattu: 12.3.2010
seuraavaedellinen